Urheilu

Päivitetty 24.1.2012 13:14, julkaistu 23.1.2012 13:24

Ilkka Ala-Luopa rikkoi ennätyksiä

Ilkka Ala-Luopa kokeili SE-rautojenkin eli 187.5 kilon nostamista, mutta vielä tällä kertaa ei niiden nosto onnistunut.

Ilkka Ala-Luopa voitti nuorten alle 20-vuotiaiden ja alle 66-kiloisten sarjan RAW voimanostokisoissa lauantaina 21.1. Porissa. Ilkka oli sarjassaan ainoa osallistuja, mutta tarkoitus olikin vain rikkoa SM-kisojen tulosraja, jolla pääsee osallistumaan maaliskuussa Kankaanpäässä järjestettäviin SM-kisoihin. Tulosrajan 230 kiloa Ilkka rikkoi murskaavasti.

Ensimmäisissä kisoissaan esiintynyt Ala-Luopa aloitti kyykyn varmalla 120 kg nostolla, toiseen 135 helposti myös, ja viimeiseen 145, oma ennätys, joka on myös piiriennätys. Kaikki nostot hyväksyttiin kaikin tuomariäänin.

Toiseen lajiin, penkkipunnerrukseen, Ilkka lähti 70 kg nostolla, toiseen 80 ja kolmanteen 87.5 kg, jälleen miehen oma ennätys. Ja tulosraja oli jo rikottu tässä vaiheessa 2.5 kg marginaalilla, vaikka maastaveto, Ilkan bravuuri oli vasta tulossa.

Siinä aloitukseen varma 150 kg helposti ylös. Toiseen 170 kg, joka myös lensi loppuasentoon.

Ja koska mies oli kunnossa, viimeiseen nostoon laitettiin uudet alle 20-vuotiaiden SE raudat, 187.5 kg. Se oli kuitenkin liikaa tällä kertaa. Maastavedon tulokseksi 170 kg, joka on uusi piiriennätys ja yhteistulokseksi kirjattiin 402.5 kg, joka on myös Länsi-Suomen piiriennätys.

Tästä miehestä kuullaan näissä merkeissä vielä.


AVAINSANAT:

Kommentit (1)

Näytä: 10 20 30 40 50 kommenttia yhdellä sivulla, vanhimmat uusimmat ensin
(Vieras)26.1.2012 00:31

Hienoa, että Merikarvialta tulee lupaavia voimanostajia! Tsemppiä SM-kisoihin!

Ilmoita asiaton kommentti

Kirjoita kommentti

Ohjeet: Voit kommentoida juttua kirjautumatta palveluun ja ottaa kantaa, mutta muista hyvät tavat. Kirjoittajat vastaavat itse kommenteistaan.

Kommentti

LISÄÄ UUTISIA

  1. Salkkari-hahmo kiinnitettiin Merikarvialle

    UUTISET 22.2. 16:36 40

  2. Työvoimatoimistoa tarvitaan Merikarvialla

    UUTISET 22.2. 14:52 20

  3. Areena arvioitua kalliimpi

    UUTISET 21.2. 15:55 50

  4. Kasitien kaahareilta kortit hyllylle

    UUTISET 20.2. 10:08 140

  5. Poliisi valvoo hiihtolomaliikennettä

    UUTISET 17.2. 12:59 261

  6. Kaiva monosi esiin!

    UUTISET 13.2. 13:17 331

  7. Abeilla festarit

    UUTISET 16.2. 11:54 370

  1. Demokratia- palkinto Ahlaisiin

    23.11. 14:33 5830

  2. Merikarvia Satakunnan ykkönen

    1.2. 10:45 1631

  3. Abeilla festarit

    UUTISET 16.2. 11:54 371

  4. Kunnallinen demokratia heikentynyt

    UUTISET 3.2. 12:55 723

  5. Areena arvioitua kalliimpi

    UUTISET 21.2. 15:55 53

  6. Kasitien kaahareilta kortit hyllylle

    UUTISET 20.2. 10:08 143

  7. Poliisi valvoo hiihtolomaliikennettä

    UUTISET 17.2. 12:59 261

  8. Kaiva monosi esiin!

    UUTISET 13.2. 13:17 331

  9. Karvilaiset kannattivat Saulia

    UUTISET 7.2. 12:29 722

  10. Innottaret jyräs!

    URHEILU 1.2. 14:51 1061

  1. Merikarvia Satakunnan ykkönen

    1.2. 10:45 1631

  2. Vanhoja valokuvia esillä kirjastossa

    18.1. 09:13 2321

  3. Merikarvia juhlii itsenäisyyttä

    30.11. 11:43 5291

  4. Demokratia- palkinto Ahlaisiin

    23.11. 14:33 5831

  5. Abeilla festarit

    UUTISET 16.2. 11:54 371

  6. Innottaret jyräs!

    URHEILU 1.2. 14:51 1061

  7. Ilkka Ala-Luopa rikkoi ennätyksiä

    URHEILU 23.1. 13:24 1411

  8. Karvilaiset markkinoivat itseään

    UUTISET 14.2. 12:56 412

  9. Rouva Muun satuhetki kirjastossa

    UUTISET 14.2. 12:07 352

  10. Lukio antaa kirjat ilmaiseksi

    UUTISET 2.2. 10:53 352

  1. Vanhoja valokuvia esillä kirjastossa

    18.1. 09:13 2320

  2. Demokratia- palkinto Ahlaisiin

    23.11. 14:33 5830

  3. Merikarvia juhlii itsenäisyyttä

    30.11. 11:43 5290

  4. Merikarvia Satakunnan ykkönen

    1.2. 10:45 1631

  5. Ilkka Ala-Luopa rikkoi ennätyksiä

    URHEILU 23.1. 13:24 1411

  6. Jäähallin osakkeita voi merkitä

    UUTISET 16.12. 11:25 2718

  7. Kirkosta eronnut 6 ihmistä

    UUTISET 8.11. 12:06 2992

  8. Merikarvian riskit pienet

    UUTISET 23.12. 12:18 2303

  9. Osuuskauppa raivaa tonttia

    UUTISET 2.1. 14:03 1881

  10. Eumer ja kunta vaihtavat tiluksia

    UUTISET 9.1. 14:04 1683

  1. Salkkari-hahmo kiinnitettiin Merikarvialle

    UUTISET 22.2. 16:36 4 0 116

  2. Areena arvioitua kalliimpi

    UUTISET 21.2. 15:55 5 0 63

  3. Merikarvia Satakunnan ykkönen

    1.2. 10:45 163 1 50

  4. Poliisi valvoo hiihtolomaliikennettä

    UUTISET 17.2. 12:59 26 1 45

  5. Kaiva monosi esiin!

    UUTISET 13.2. 13:17 33 1 42

  6. Abeilla festarit

    UUTISET 16.2. 11:54 37 0 39

  7. Missä olet?

    UUTISET 2.1. 14:25 161 1 34

  8. Karvilaiset kannattivat Saulia

    UUTISET 7.2. 12:29 72 2 34

  9. Kartalla Merikarvia kuuluu Poriin

    UUTISET 8.2. 13:27 73 2 33

  10. Kunnallinen demokratia heikentynyt

    UUTISET 3.2. 12:55 72 3 32

www.autotalli.com www.etuovi.com www.mikko.fi www.mascus.fi www.vuokraovi.com www.monster.fi
Tämän alueen uusin tarjonta:
Merikarvialehti, Kauppatie 36 A, 29900 MERIKARVIA    Vaihde:010 665 5810   Fax: (02) 551 2271  |  Palaute  |  Mediakortti  |  Käyttöehdot