Kivat koirakansalaiset Koirapoppoon tavoitteena
- Koirapoppoo harjoittelee joka toinen viikko Pyrollin parkkipaikalla. Tässä Mari Marttila-Tähkäsen Lotta-koira opettelee esteen ylittämistä. Kouluttajana toimi Marjukka Teponoja.
Merikarvian Koirapoppoo on toiminut Merikarvialla vuoden päivät. Yksivuotissynttäreidensä kunniaksi tämä koiraihmisten porukka päätti järjestäytyä rekisteröityneeksi yhdistykseksi. Tarve rekisteröitymiselle on syntynyt käytännön kautta. Paikkakunnalla on ollut kova kysyntä erilaisten koirataitojen opetukselle, ja Koirapoppoon toiminta onkin laajentunut sekä treenattavien lajien kirjo lisääntynyt tasaisesti koko ensimmäisen toimintavuoden ajan.
Nykyään ryhmässä on noin 30 aktiivista treenailijaa ja useita silloin tällöin harjoittelevia koirakoita.
– Alun perin aikomuksemme ei ollut rekisteröityä, vaan ainoastaan järjestää mukavaa tekemistä koiraihmisille koirineen. Toimintamme on kuitenkin saanut yllättävän suuren suosion, joten nyt rekisteröityminen on järkevä ratkaisu. Sitten on helpompi järjestää erilaisia tapahtumiakin, yhdistyksen puuhaihminen Mari Marttila-Tähkänen kertoo.
Lue lisää Merikarvia-lehdestä.


