Suomen Cupin loppuottelu Rysällä
Lauantaina 17.12. on Merikarvialla tarjolla painonnostoviihdettä parhaimmillaan, kun Merikarvian Voimailijat ja painonnoston Länsi-Suomen aluejärjestö Olympianostajat järjestävät yhteistyössä painonnoston Suomen Cupin loppuottelun. Loppuotteluun pääsevät mukaan kuluvan vuoden kilpailuissa parhaiten nostaneet seitsemän nais- ja seitsemän miesnostajaa.
Kilpailussa on siis mukana käytännössä parhaimmat suomalaisnostajat. Kilpailussa on mukana muun muassa seitsemän nostajaa muutaman viikon takaisten Pariisin MM-kilpailujen joukkueesta. Parhaimmat Merikarvialle saapuvista nostajista tavoittelevat jopa paikkaa ensi vuonna pidettäviin Lontoon olympialaisiin. Onkin siis syytä olettaa, että kilpailusta muodostuu hyvinkin kovatasoinen ja yleisön toivotaan saapuvan paikalle runsaslukuisena kilpailuja seuraamaan.
Lue lisää Merikarvia-lehdestä.


