Uutiset

Päivitetty 16.12.2011 13:13, julkaistu 16.12.2011 10:25

Merikarvia näyttää mallia muille

Kunnanvaltuusto oli erittäin tyytyväinen Merikarvian ensi vuoden talousarvioon, jossa investointeja on yli 4 miljoonan euron edestä. Kaikki puolueet hyväksyivät esityksen ilman ainuttakaan lisäystä.

– Merikarvia näyttää mallia muille Satakunnan kunnille. Täällä puhalletaan yhteen hiileen ja meillä on yhdessä tekemisen meininki. Me olemme itsenäinen kunta ja sellaisena haluamme pysyä, julisti Mikko Kivilahti (kesk).

Hän on myös tyytyväinen kunnan tavoitteisiin kehittää Tuorilaa.

– Uskon, että kun sinne saadaan halli pystyyn, niin tarjonta luo kysyntää.

SDP:n Jorma Kenttä oli tyytyväinen siihen, että palvelut säilyvät.

– Kaikki kunnan työpaikat turvataan, se on tärkeää. Myös Tuorilaan tehtävillä investoinneilla on hyvä vaikutus kunnan työllisyyteen, Kenttä totesi.

Kokoomuksen Jussi Peltomäki kehotti kuntaa uuden raakamaan kaavoittamiseen.

– Meillä on kunnassa moni asia kunnossa. Esimerkiksi kaikki palvelurakennukset on saneerattu, ja ne ovat hyvässä kunnossa. Päiväkodin ja koulun palvelut ovat erittäin hyvät. Nyt olisikin aika hankkia uutta raakamaata ja kaavoittaa sitä omakotitontteja varten, Peltomäki esitti.

Juhani Kotiranta (kesk) antoi kunnalle evästykseksi, että kunnan olisi käärittävä hihat heti alkuvuodesta ja laitettava urakkatarjouspyynnöt eteenpäin.

– Investointeja on niin paljon, että työt on aloitettava heti alkuvuodesta, että ne kaikki saadaan tehtyä, Kotiranta huomautti.


AVAINSANAT:

Kommentit (2)

Näytä: 10 20 30 40 50 kommenttia yhdellä sivulla, vanhimmat uusimmat ensin
(Vieras)21.12.2011 11:37

Hyvä Kotiranta - juuri näin, heti pyörät pyörimään!

Ilmoita asiaton kommentti

(Vieras)19.12.2011 11:43

Hieno meininki!

Ilmoita asiaton kommentti

Kirjoita kommentti

Ohjeet: Voit kommentoida juttua kirjautumatta palveluun ja ottaa kantaa, mutta muista hyvät tavat. Kirjoittajat vastaavat itse kommenteistaan.

Kommentti

LISÄÄ UUTISIA

  1. Ampumarata päivitetään nykypäivän tarpeisiin

    UUTISET 16.5. 15:14 90

  2. Hylkeet viihtyvät jokisuulla

    UUTISET 16.5. 15:11 80

  3. Tuuli kaatoi puita

    UUTISET 14.5. 15:30 200

  4. Viestintäverkkojen toimintaa parannetaan

    UUTISET 14.5. 15:34 200

  5. Viikilänlahdelle toivotaan vesijohtoa

    UUTISET 11.5. 12:24 380

  6. Laulua ja huilunsoittoa intensiivisesti

    UUTISET 11.5. 12:19 370

  1. Työttömyys vähentynyt edelleen

    25.4. 14:05 1370

  2. Viestintäverkkojen toimintaa parannetaan

    UUTISET 14.5. 15:34 200

  3. Ensi vuonna Merikarvialla luistellaan jäähallissa

    UUTISET 26.4. 11:42 1367

  4. Wilson Kirwa tarinoi

    UUTISET 22.2. 10:24 5507

  5. Viikilänlahdelle toivotaan vesijohtoa

    UUTISET 11.5. 12:24 387

  6. Tuuli kaatoi puita

    UUTISET 14.5. 15:30 207

  7. Ampumarata päivitetään nykypäivän tarpeisiin

    UUTISET 16.5. 15:14 97

  8. Vanhoja valokuvia esillä kirjastossa

    UUTISET 18.1. 09:13 7677

  9. Hylkeet viihtyvät jokisuulla

    UUTISET 16.5. 15:11 87

  10. Lukiolaisille kannettavat tietokoneet

    UUTISET 9.5. 15:15 451

  1. Verkot merkittävä lipuilla

    8.5. 15:59 741

  2. Wilson Kirwa tarinoi

    22.2. 10:24 5501

  3. Työttömyys vähentynyt edelleen

    25.4. 14:05 1371

  4. Vanhoja valokuvia esillä kirjastossa

    18.1. 09:13 7671

  5. Maalaistohtorin mielestä Suomi palasi luokkayhteiskunnaksi

    3.5. 11:57 941

  6. Merikarvia Satakunnan ykkönen

    1.2. 10:45 7081

  7. Merikarvia juhlii itsenäisyyttä

    30.11. 11:43 10521

  8. Ensi vuonna Merikarvialla luistellaan jäähallissa

    26.4. 11:42 1367

  9. Kasitiellä runsaasti rikkomuksia

    27.4. 10:07 1382

  10. Lauttijärvi tiedon valtatielle

    UUTISET 9.5. 15:16 461

  1. Merikarvia Satakunnan ykkönen

    1.2. 10:45 7081

  2. Wilson Kirwa tarinoi

    22.2. 10:24 5501

  3. Vanhoja valokuvia esillä kirjastossa

    18.1. 09:13 7671

  4. Merikarvia juhlii itsenäisyyttä

    30.11. 11:43 10521

  5. Demokratia- palkinto Ahlaisiin

    23.11. 14:33 11071

  6. Innolle turnausvoitto

    UUTISET 12.4. 09:33 1851

  7. Osuuskauppa raivaa tonttia

    UUTISET 2.1. 14:03 5981

  8. Innottaret jyräs!

    URHEILU 1.2. 14:51 5171

  9. Jäähallin osakkeita voi merkitä

    UUTISET 16.12. 11:25 6848

  10. Ilkka Ala-Luopa rikkoi ennätyksiä

    URHEILU 23.1. 13:24 5591

  1. Missä olet?

    UUTISET 2.1. 14:25 254 1 3

  2. Kohtuullisen hyvät talous- näkymät

    UUTISET 9.3. 12:54 120 0 3

  3. Ui kesäksi kuntoon

    UUTISET 5.3. 12:23 107 0 3

  4. Jäähallin rakennussuunnitelmat etenevät

    UUTISET 23.8. 11:53 131 0 3

  5. Viikilänlahdelle toivotaan vesijohtoa

    UUTISET 11.5. 12:24 38 0 3

  6. Kirjaston sakkomaksuun pieni korotus

    UUTISET 16.3. 11:27 99 0 3

  7. Leppänen rakentaa taas rivitalon

    UUTISET 4.10. 14:39 222 5 2

  8. Entinen paloasema museoksi

    UUTISET 10.5. 12:36 42 1 2

  9. Puukauppa jatkui vireänä maaliskuussa

    UUTISET 5.4. 09:38 83 0 2

  10. Maalaistohtorin mielestä Suomi palasi luokkayhteiskunnaksi

    3.5. 11:57 94 1 2

www.autotalli.com www.etuovi.com www.mikko.fi www.mascus.fi www.vuokraovi.com www.monster.fi
Tämän alueen uusin tarjonta:
Merikarvialehti, Kauppatie 36 A, 29900 MERIKARVIA    Vaihde:010 665 5810   Fax: (02) 551 2271  |  Palaute  |  Mediakortti  |  Käyttöehdot