Historiallisen vähän hirvivahinkoja
Hirvien metsälle aiheuttamien korvattavien vahinkojen määrä Satakunnassa oli viime vuonna historiallisen pieni. Vuonna 2011 Satakunnan alueella arvioitiin 13 hirvivahinkoa, joista korvaussummaksi tuli 15 000 euroa. Vuonna 2010 arvioitten määrä oli 43 kpl ja vahingot 88 000 euroa.
Kaikkiaan hirvien metsälle aiheuttamien korvattavien vahinkojen määrä on pienentynyt Lounais-Suomessa. Metsäkeskuksen metsätaloustarkastajat tekivät viime vuonna yhteensä 40 hirvivahinkoarviota. Metsänomistajille maksetaan tänä vuonna yhteensä korvauksia 87 000 euron verran. Viimevuotinen korvaussumma oli 146 000 euroa.
Valtio korvaa yksityisille metsänomistajille hirvieläinten metsälle aiheuttamia, enintään kolme vuotta vanhoja tuhoja. Metsäkeskuksen tekemään arviointiin perustuva korvaus maksetaan arviointia seuraavana vuonna. Jo puolenkin hehtaarin tuhoala voi riittää korvauksen saamiseen, jos pahoin vaurioituneita taimia on runsaasti.


