Uutiset

Päivitetty 16.2.2012 15:56, julkaistu 13.2.2012 13:17

Kaiva monosi esiin!

Kuva: Kristiina Dyer
Kristiina DyerLähetä palautetta toimittajalle
Monoviikkoja markkinoidaan Porin kaupunginkirjastoon pystytetyn näyttelyn avulla. Kuva on otettu näyttelyn avajaisista, joissa Sirkkis Koivuniemi joutui kyykyttämään Proosit -kuorolaisia näyttelyä esitellessään. Kuvat: S

Merikarvia ei ole pelkkä kesäkunta. Täällä on elämää talvellakin. Sen todistaa paikallisen matkailuyhdistyksen, Merikarvian kunnan sekä lukuisten yritysten ja yhdistysten yhteinen voimanponnistus Monoviikot. Kahdeksi viikoksi on järjestetty tekemistä jokaiselle päivälle.

– Mukana järjestelyissä on lähes 100 eri tahoa. Yhteinen hanke on parantanut yrittäjien yhteishenkeä. Koko hanke on otettu todella myönteisesti vastaan. Moni yrittäjä on todennut, että jotain tällaista Merikarvialle onkin kaivattu, matkailuyhdistyksen puheenjohtaja Mariia Jokimäki-Tähkänen sanoo.

Yhdistyksen hallituksen jäsen Karoliina Hakala on samaa mieltä.

– Juuri tähän talvikauteen matkailualan yrittäjät kaipaavat lisää säpinää. Meilläkin mökit on varattu aina jouluun saakka, mutta tammi- ja helmikuussa on hiljaista. Maaliskuussa alkaa pilkkiminen, ja silloin matkailualan yrittäjilläkin riittää taas asiakkaita. Kevään viikonloput onkin melkein myyty jo tässä vaiheessa, Hakala kertoo.

Monoviikkoja alettiin ideoimaan jo reilu vuosi sitten.

– Tärkeänä moottorina työssä on toiminut kunnan silloinen markkinointijohtaja Janet Aalto. Hän tulee juontamaan 3-tuntisen Monopäivän, joka järjestetään Krookan rannassa 25. helmikuuta.

Krookan Monopäivän ohjelmassa on mm. luistelurata, napakelkka, venenäyttely, mönkijänäyttely, poniajelutusta, halonkäsittelynäyttely, potkukelkkakisat, koirakärryajelua ja Ouran partiolaiset esittelevät toimintaansa. Ravintola Rantahuoneen kahvila on avoinna tapahtuman ajan. Samana päivänä on karaokeilta Villiruusussa ja monotanssit Merikievarissa.

> Tarkempia tietoja Monoviikkojen ohjelmasta löytyy osoitteesta www.monoviikot.com.


AVAINSANAT:

Kommentit (1)

Näytä: 10 20 30 40 50 kommenttia yhdellä sivulla, vanhimmat uusimmat ensin
(Vieras)16.2.2012 15:52

Miten pääsee sivulle 7, nimim. Tumpelo

Ilmoita asiaton kommentti

Kirjoita kommentti

Ohjeet: Voit kommentoida juttua kirjautumatta palveluun ja ottaa kantaa, mutta muista hyvät tavat. Kirjoittajat vastaavat itse kommenteistaan.

Kommentti

LISÄÄ UUTISIA

  1. Ampumarata päivitetään nykypäivän tarpeisiin

    UUTISET 16.5. 15:14 90

  2. Hylkeet viihtyvät jokisuulla

    UUTISET 16.5. 15:11 80

  3. Tuuli kaatoi puita

    UUTISET 14.5. 15:30 200

  4. Viestintäverkkojen toimintaa parannetaan

    UUTISET 14.5. 15:34 200

  5. Viikilänlahdelle toivotaan vesijohtoa

    UUTISET 11.5. 12:24 380

  6. Laulua ja huilunsoittoa intensiivisesti

    UUTISET 11.5. 12:19 370

  1. Työttömyys vähentynyt edelleen

    25.4. 14:05 1370

  2. Wilson Kirwa tarinoi

    22.2. 10:24 5500

  3. Vanhoja valokuvia esillä kirjastossa

    18.1. 09:13 7670

  4. Ensi vuonna Merikarvialla luistellaan jäähallissa

    26.4. 11:42 1367

  5. Ilkka Ala-Luopa rikkoi ennätyksiä

    URHEILU 23.1. 13:24 5591

  6. Osuuskauppa raivaa tonttia

    UUTISET 2.1. 14:03 5981

  7. Jäähallin osakkeita voi merkitä

    UUTISET 16.12. 11:25 6848

  8. Hylkeet viihtyvät jokisuulla

    UUTISET 16.5. 15:11 88

  9. Ampumarata päivitetään nykypäivän tarpeisiin

    UUTISET 16.5. 15:14 98

  10. Tuuli kaatoi puita

    UUTISET 14.5. 15:30 208

  1. Verkot merkittävä lipuilla

    8.5. 15:59 741

  2. Wilson Kirwa tarinoi

    22.2. 10:24 5501

  3. Työttömyys vähentynyt edelleen

    25.4. 14:05 1371

  4. Vanhoja valokuvia esillä kirjastossa

    18.1. 09:13 7671

  5. Maalaistohtorin mielestä Suomi palasi luokkayhteiskunnaksi

    3.5. 11:57 941

  6. Merikarvia Satakunnan ykkönen

    1.2. 10:45 7081

  7. Merikarvia juhlii itsenäisyyttä

    30.11. 11:43 10521

  8. Ensi vuonna Merikarvialla luistellaan jäähallissa

    26.4. 11:42 1367

  9. Kasitiellä runsaasti rikkomuksia

    27.4. 10:07 1382

  10. Lauttijärvi tiedon valtatielle

    UUTISET 9.5. 15:16 461

  1. Wilson Kirwa tarinoi

    22.2. 10:24 5500

  2. Merikarvia Satakunnan ykkönen

    1.2. 10:45 7081

  3. Vanhoja valokuvia esillä kirjastossa

    18.1. 09:13 7671

  4. Merikarvia juhlii itsenäisyyttä

    30.11. 11:43 10521

  5. Demokratia- palkinto Ahlaisiin

    23.11. 14:33 11071

  6. Innolle turnausvoitto

    UUTISET 12.4. 09:33 1851

  7. Osuuskauppa raivaa tonttia

    UUTISET 2.1. 14:03 5981

  8. Innottaret jyräs!

    URHEILU 1.2. 14:51 5171

  9. Jäähallin osakkeita voi merkitä

    UUTISET 16.12. 11:25 6848

  10. Ilkka Ala-Luopa rikkoi ennätyksiä

    URHEILU 23.1. 13:24 5591

  1. Missä olet?

    UUTISET 2.1. 14:25 254 1 5

  2. Kohtuullisen hyvät talous- näkymät

    UUTISET 9.3. 12:54 120 0 4

  3. Ui kesäksi kuntoon

    UUTISET 5.3. 12:23 107 0 4

  4. Jäähallin rakennussuunnitelmat etenevät

    UUTISET 23.8. 11:53 131 0 4

  5. Viikilänlahdelle toivotaan vesijohtoa

    UUTISET 11.5. 12:24 38 0 4

  6. Kirjaston sakkomaksuun pieni korotus

    UUTISET 16.3. 11:27 99 0 4

  7. Entinen paloasema museoksi

    UUTISET 10.5. 12:36 42 1 3

  8. Puukauppa jatkui vireänä maaliskuussa

    UUTISET 5.4. 09:38 83 0 3

  9. Maalaistohtorin mielestä Suomi palasi luokkayhteiskunnaksi

    3.5. 11:57 94 1 3

  10. Viestintäverkkojen toimintaa parannetaan

    UUTISET 14.5. 15:34 20 0 3

www.autotalli.com www.etuovi.com www.mikko.fi www.mascus.fi www.vuokraovi.com www.monster.fi
Tämän alueen uusin tarjonta:
Merikarvialehti, Kauppatie 36 A, 29900 MERIKARVIA    Vaihde:010 665 5810   Fax: (02) 551 2271  |  Palaute  |  Mediakortti  |  Käyttöehdot