Uutiset

Päivitetty 3.6. 09:53, julkaistu 1.6. 15:03

Merikarvian kalastusalueelle lupa ampua merimetsoja

Lankoslahden merimetsoista tulee metsästäjien maalitauluja ensi syksynä.


Merimetsojen metsästystä käytetään samalla tutkimustyöhön. Metsästyksen yhteydessä selvitetään ensimmäistä kertaa Suomessa aikuisten merimetsojen syyskauden aikaista ravinnonkäyttöä. Ampuminen täydentää tutkimusta myös siltä osin, kuinka suuri osa alueella syksyllä esiintyvistä linnuista on pesiviä sinensis-alalajin edustajia ja pohjoisesta talvehtimaan tulleita carbo-alalajin yksilöitä. Metsästyksellä ei heikennetä merimetson suotuisen suojelun tasoa lajin esiintymisalueella.

Lankoslahden ja Lankosluodon edusta on Satakunnan ammattikalastuksen merkittävimpiä pyyntialueita. Häirinnän tarkoituksena on estää merimetsojen merimetsojen pesintä alueella kokonaan ja häätää merimetsot keskeisen ammattikalastusalueen ulkopuolelle. Hakemuksen mukaan merimetsojen häirintä Saaristomerellä ja Ahvenanmaalla on lisännyt lajin pesintäpainetta Selkämerellä.

ELY-keskuksen myöntämä lupa ampua korkeintaan 200 merimetsoa on voimassa 20.8. - 31.10 välisen ajan. Metsästyksen tulee tapahtua kalanpyydysten välittömässä läheisyydessä, korkeintaan 200 metrin etäisyydellä pyydyksiltä.

Pysyvämmän pelotevaikutuksen aikaansaamiseksi merimetsoja tulisi ampua kymmenisen yksilöä metsästystapahtumaa kohden. Metsästys tulee suorittaa siten, että siitä aiheutuu mahdollisimman vähän haittaa muulle luonnolle ja eliöstölle.

Ammuttujen merimetsojen avulla tutkitaan niiden ruokailutottumuksia, joten ampuminen tulee jaksottaa tasaisesti koko metsästyskaudelle, jotta varmistetaan ravinnonkäyttötutkimusta varten riittävä määrä näytteitä. Lisäksi otetaan talteen ja toimitetaan 50 ammutun merimetson vatsan sisältö. Vatsalaukkujen sisällön tutkii Riistan- ja kalatalouden tutkimuslaitos.

Lisäksi osa ammutuista linnuista tutkitaan Suomen ympäristökeskuksessa. Rengastetuista linnuista otetaan renkaat talteen, ja ne toimitetaan Helsingin yliopiston Luonnontieteellisen keskusmuseon rengastustoimistoon.

ELY-keskus tekee tarkastuksia luvan käytöstä. Mikäli luvan käytössä ilmenee väärinkäytöksiä, voi Varsinais-Suomen ELY-keskus perua luvan.


AVAINSANAT:

Kommentit (2)

Näytä: 10 20 30 40 50 Kaikki kommenttia yhdellä sivulla, vanhimmat uusimmat ensin
(Vieras)4.7.2010 19:17

Helsingin edustalle sama lupa ja ÄKKIÄ!

Ilmoita asiaton kommentti

(Vieras)4.6.2010 09:57

vihdoinkin

Ilmoita asiaton kommentti

Kirjoita kommentti

Ohjeet: Voit aloittaa keskustelun ja jättää kommentin kirjautumatta palveluun. Ylläpitäjä varaa oikeuden poistaa asiattomat ja lainvastaiset kommentit.

Kommentti

LISÄÄ UUTISIA

  1. MuSa kuritti C14-poikia

    URHEILU 1.9. 09:21 300

  1. Matonpesupaikka uudistui

    UUTISET 18.6. 10:47 3771

  2. Laajakaistaa ryhdytään pohtimaan

    UUTISET 16.4. 10:04 3921

  3. Kyliä halutaan elävöittää

    24.8. 10:14 600

  4. D12-poikien pistetili aukesi

    URHEILU 24.8. 09:47 610

  5. Kunta siirtyy mobiili- puhelimiin

    UUTISET 24.8. 10:26 600

  6. Merellistä matkailua kehitetään

    UUTISET 21.4. 11:05 4043

  7. Joki pääsee telkkariin

    UUTISET 20.8. 12:22 611

  8. ”Suomesta yksikielinen maa”

    UUTISET 17.8. 09:35 1229

  9. Markkinointipäällikön ideasampo käynnistyi

    UUTISET 12.8. 12:59 1570

  10. Eeropekka Uusimäelle SM-pronssia

    UUTISET 12.8. 12:51 1490

  1. ”Suomesta yksikielinen maa”

    UUTISET 17.8. 09:35 1229

  2. Markkinointipäällikön ideasampo käynnistyi

    UUTISET 12.8. 12:59 1570

  3. Matonpesupaikka uudistui

    UUTISET 18.6. 10:47 3771

  4. Eeropekka Uusimäelle SM-pronssia

    UUTISET 12.8. 12:51 1490

  5. Merikarvian kalastusalueelle lupa ampua merimetsoja

    UUTISET 1.6. 15:03 3962

  6. D12-poikien pistetili aukesi

    URHEILU 24.8. 09:47 610

  7. Innolle voitto Koitosta

    5.8. 08:54 1910

  8. Laajakaistaa ryhdytään pohtimaan

    UUTISET 16.4. 10:04 3921

  9. Merellistä matkailua kehitetään

    UUTISET 21.4. 11:05 4043

  10. Rekasta irronnut rengas päin henkilöautoa

    UUTISET 8.4. 14:21 4322

  1. Rekasta irronnut rengas päin henkilöautoa

    UUTISET 8.4. 14:21 4322

  2. Matonpesupaikka uudistui

    UUTISET 18.6. 10:47 3771

  3. Merellistä matkailua kehitetään

    UUTISET 21.4. 11:05 4043

  4. Laajakaistaa ryhdytään pohtimaan

    UUTISET 16.4. 10:04 3921

  5. Merikarvian kalastusalueelle lupa ampua merimetsoja

    UUTISET 1.6. 15:03 3962

  6. Kiilarinne laajeni

    UUTISET 20.5. 09:06 3881

  7. Innolle voitto Koitosta

    5.8. 08:54 1910

  8. Pyydystä ja päästä kilpailu

    UUTISET 3.5. 11:59 3341

  9. Piirihalleista mitaleita kotiin

    URHEILU 30.3. 09:21 3800

  10. Tuulipuiston ympäristö- vaikutuksia arvioidaan

    UUTISET 28.6. 11:17 3503

  1. Joki pääsee telkkariin

    UUTISET 20.8. 12:22 61 1 43

  2. Kiilarinne laajeni

    UUTISET 20.5. 09:06 388 1 35

  3. Matonpesupaikka uudistui

    UUTISET 18.6. 10:47 377 1 35

  4. Merellistä matkailua kehitetään

    UUTISET 21.4. 11:05 404 3 35

  5. Pyydystä ja päästä kilpailu

    UUTISET 3.5. 11:59 334 1 34

  6. Merikarvian kalastusalueelle lupa ampua merimetsoja

    UUTISET 1.6. 15:03 396 2 33

  7. ”Suomesta yksikielinen maa”

    UUTISET 17.8. 09:35 122 9 32

  8. Rekasta irronnut rengas päin henkilöautoa

    UUTISET 8.4. 14:21 432 2 32

  9. Tuulipuiston ympäristö- vaikutuksia arvioidaan

    UUTISET 28.6. 11:17 350 3 31

  10. Laajakaistaa ryhdytään pohtimaan

    UUTISET 16.4. 10:04 392 1 31

www.autotalli.com www.etuovi.com www.mikko.fi www.mascus.fi www.vuokraovi.com www.monster.fi
Tämän alueen uusin tarjonta:
Merikarvialehti, Kauppatie 36 A, 29900 MERIKARVIA    Vaihde:(02) 551 1272   Fax: (02) 551 2271  |  Palaute  |  Mediakortti