Tuulipuiston ympäristö- vaikutuksia arvioidaan
- Satametrinen mittaustorni suljetun kaatopaikan luona mittaa tuuliolosuhteita vuoden ajan.
Jos suljetun kaatopaikan luona sijaitseva, sata metriä korkea tuulimittausasema antaa suotuisia tuloksia, niin on mahdollista, että jo vuoden 2012 aikana ensimmäiset tuulivoimalat tuottavat sähköä Korpi-Matin tuulivoimapuistossa.
Alun perin tuulipuiston hankealue oli 2200 hehtaaria. Nyt suunniteltu alue on laajentunut 2700 hehtaariin. Alue sijoittuu kunnan keskustaajaman pohjoispuolelle ohittaen Trolssin kylän itäpuolelta. Alueelle on suunnitteilla 35 tuulivoimalaa korkeudeltaan 100 -140 metriä, ja teholtaan 2-5 megawattia.
Koko tuulivoimapuiston yhteinen teho olisi enintään 185 megawattia. Tuulivoimapuiston tuottama sähkö liitetään alueelliseen sähköverkkoon Merikarvian keskustaajaman itäpuolella 110 kv sähkönsiirtolinjalla. Mittavasta hankkeesta vastaavat EVP Tuulivoima Oy, Suomen Hyötytuuli Oy ja TuuliWatti Oy, jonka edustajat yhdessä hankkeeseen läheisesti liittyvien eri tahojen edustajien kanssa selvittivät valmistelua koskevassa yleisötilaisuudessa. Asiasta kiinnostuneita oli paikalla niukalti.
Lue lisää Merikarvia-lehdestä.



Tuulivoima ei ole sekään ilmaista. Vaikka ajatus on sijoittaa myllyt Korpimatille, jo pelkkä korkeus antaa lapojen suhinen kuulua kauas. Ja miten suhtautuvat ns. riistaeläimet myllyihin, tulevat tulevaisuuden metsätäjät manailleen huomaamaan.Ps. Eikö kalastussota vielä riitä0 Karvilaisille. Onni.
Ilmoita asiaton kommentti