Rohkeasti mukaan pihakilpaan
Merikarvian Pihakilpailu 2010 on startannut ja kestää sunnuntaihin 15.8. asti. Kilpailussa on omat sarjat omakotitaloille, maatiloille ja huviloille. Sarjojen voittajat palkitaan ja kaikki osallistujat saavat kunniakirjan. Arviointikierros tehdään 20.8. mennessä ja käynnistä ilmoitetaan ennakkoon. Tuomaristo kootaan maisematoimikunnan jäsenistä. Voittaja julkistetaan 11.9. Merikarvian Yrittäjämarkkinoilla. Kilpailun järjestää Merikarvian kunnan maisematoimikunta.
– Kilpailu on seurausta kaksi vuotta sitten tehdystä valtuustoaloitteesta ympäristön siistimiseksi, kertoo maisematoimikunnan puheenjohtaja Anne Vastamäki-Ahola.
Viime vuonna kisasivat kylät kylänraittien siisteydessä, nyt vuorossa on pihakilpailu.
Järjestäjät kehottavat pitämään matalaa kynnystä ilmoittautumisessa. Täydellistä pihaa ei olekaan.
– Merikarvialla on aivan ihania pihoja, Anne Vastamäki-Ahola kannustaa.
> Kilpailuun voi ilmoittautua 30.7. mennessä: kirjaamo@merikarvia.fi tai suoraan kunnanvirastolle viikon 34 aikana.


