Harvinainen perhonen viihtyy Merikarvialla
- Merikarviallakin tummaverkkoperhosen tilannetta kartoittanut tutkija Tuomas Kankaanpää on kuvannut tummaverkkonaaraan ruokailemassa toukan ravintokasvilla lehtovirmajuurella.
Helsingin yliopiston biotieteiden laitoksen tutkijat kartoittivat runsaan kahden viikon ajan uhanalaisen tummaverkkoperhosen esiintymistä Merikarvialla. Tutkimus liittyy Varsinais-Suomen ELY-keskuksen tilaamaan selvitykseen perhosen esiintymisalueista.
Tummaverkkoperhosen harvoihin esiintymisalueisiin Suomessa kuuluvat Kristiinankaupungin ympäristö sekä Merikarvia.
Merikarvialla perhosta tiedettiin tavattavan muun muassa Merikarvianjoen varresta Puukosken ja keskustan väliltä sekä Lankosken suunnalta. Myös Pohjarannasta tummaverkkoperhosta on aiemminkin tavattu. Uusia havaintoja saatiin muun muassa Harvalasta.
– Odotimme melko hyvää tulosta kartoituksesta. Perhosia löytyikin ilahduttavan paljon, ja löytyisi varmasti enemmänkin, jos olisi aikaa ja varoja lisätutkimukselle, kertoo Merikarvian tilannetta parinsa kanssa selvittänyt tutkija Kalle Huttunen.
Rauhoitettu tummaverkkoperhonen luokitellaan Suomessa erittäin uhanalaiseksi. Sen toukat kelpuuttavat ravinnokseen ainoastaan kosteilla niityillä kasvavan lehtovirmajuuren.
ELY-keskuksen puolesta tummaverkkoperhosen esiintymisalueita rajattiin GPS-laitteella, jotta ne on helppo paikantaa.
– Alueiden maanomistajiin aiotaan olla yhteydessä ja selvittää näiden mahdollisuuksia osallistua uhanalaisen lajin suojeluun sen elinympäristöä ylläpitämällä, Huttunen kertoo.


