Monen sortin valokuvaa
- Samaan ryhmään osuneet Arja-Riitta Ihalainen, Ada Helander, Teijo Valtonen ja Joonatan Nieminen suunittelevat liikeanimaationsa kulkua.
Neljätoista aikuista ja lasta kokoontui päiväksi Galleria Vanhan Savun ympäristöön Merikarvian kulttuuritoimen ja Porin lastenkulttuurikeskus - Satakunnan lastenkulttuuriverkoston järjestämään valokuvauksen työpajaan. Osallistujat saivat laittaa itsensä likoon monella tavoin.
Aamupäivän alkajaisiksi valmistettiin syanotypiavedoksia. Syanotypia on jo 1840-luvulla kehitetty valokuvavedosmenetelmä. Leirin ohjaajana toiminut kuvataiteilija Anne Salmela oli kastellut jo edellisenä iltana lakanoita rautasuoloja sisältävään liuokseen. Lakanoiden kuivuttua yön yli niihin saatiin kuvioita asettelemalla erilaisia esineitä, tai asettumalla vaikka itse, aurinkoon levitetyn kankaan päälle.
Valotusajat olivat ennen pitkiä. Niin tässäkin työssä.
– Käsi puutui, kun sitä piti pitää lakanan päällä niin kauan, leiriin osallistunut Joonatan Nieminen kertoi.
Hän ikuisti kangaspohjalle muun muassa oman kätensä, jota tosiaan piti pidellä samassa paikassa parikymmentä minuuttia.
Ada Helander jätti itsestään kuvaan kengän jäljen. Lisäksi hän ikuisti kukkakimpun.
– Täällä on ollut ihan kivaa, ja aika yllättäviä juttuja on tullut eteen, kertoi Ada.
Seuraavassa tehtävässä otettiin käyttöön nykytekniikka ja digikamera, jolla piti kuvata liikeanimaatio.
Järjestetty leiri liittyy Porissa ensi keväänä pidettävään lasten ja nuorten Vähäx valottaa -valokuvafestivaaliin, jonka teemana on liike ja liikutus.
– Syanotypiatyöpajakin sopii teemaan. Siinä näkyy aurinko ja liike, sanoo leirin ohjaaja Anne Salmela.


