Vanhoja valokuvia esillä kirjastossa
Kulttuuriympäristöohjelmaan liittynyt Muistojen Merikarvia -näyttely on siirretty Kiilarinteelle tuloaulaan, jossa se on nähtävissä vielä pari viikkoa. Vanhat valokuvat kiinnostivat kirjastossa yleisöä todella mukavasti.
Kirjaston uusi näyttely on Vanhaa Merikarviaa, siinä on kuvia Pirkko Peltosen ja Nils-Erik Nummelinin albumeista. Kuvat on pienemmistä kuvista skannattu A4-kokoon. Kuvissa on niin rakennuksia kuin eri tapahtumiakin vuosikymmenten takaa. Mikäli lukijoilla on vielä mielenkiintoisia kuvia vuosien takaa, niitä voidaan samalla menetelmällä tuoda esille, vaikkapa näiden kuvien rinnalle, luvataan kirjastosta.
Seuraavaksikin on luvassa valokuvia näyttelyyn ajalle 13.2.-9.3. Lasse Lehtonen on kuvannut Merikarviaa ja muita aiheita 60-luvulta lähtien niin, että hänellä on skannattuna koneella 6000 kuvaa. Näistä valitaan mielenkiintoisimpia tähän näyttelyyn.


