Päivitetty 1.2.2012 14:44, julkaistu 1.2.2012 10:45

Merikarvia Satakunnan ykkönen

Koko maan kuntien saamissa arvioissa on huomattavia eroja. Parhaat arviot saaneen kunnan, Uudenkaupungin, pistemäärä oli 91 pistettä, kun taas huonoimmat arviot saaneet kunnat jäivät noin 20 pisteeseen.

Merikarvia sai pisteillä 67 Satakunnan ykkössijan. Koko maassa se sijoittui sijalle 13. Satakunnassa kuntien saamissa arvioissa ei ole yhtä suuret erot kuin koko maassa keskimäärin. Parhaat arviot saaneiden kuntien pistemäärässä oli lähes 30 pisteen ero verrattuna heikoimmat arviot saaneeseen kuntaan. Ero on lähes sama kuin edellisessä mittaristossa.

Satakunnan viisi parasta kuntaa ja niiden pisteet olivat: Merikarvia 67 pistettä +5 pistettä, Huittinen 64 pistettä +12 pistettä, Karvia 60 pistettä +17 piste, Harjavalta 56 pistettä -8 pistettä ja Rauma 56 pistettä +/-0 pistettä. Kärkiviisikko on lähes sama kuin vuoden 2010 mittaristossa. Harjavalta kuitenkin menetti kärkisijan pisteiden laskettua. Erityisesti Karvia ja Huittinen ovat nostaneet kokonaispisteitään.

Osa-alueista päätöksenteon yrityslähtöisyys ja kuntien hankintapolitiikka arvioitiin kriittisimmin. Tarkasteltaessa yksittäisiin kysymyksiin annettuja vastauksia negatiivisimmat arviot koskivat päätöksenteon pohjautumista yritysvaikutusten johdonmukaiseen selvittämiseen, tämän riittävää nopeutta, päättävien elinten tukea yritysten kehittämiselle, kunnan yrityspanostusten oikeudenmukaisuutta, kuntien riittävää panostusta imagomarkkinointiin, kuntien hankintaosaamista, yritysten tasavertaisia mahdollisuuksia tuottaa kuntien järjestämisvastuulla olevia palveluita, hankintatoiminnan tukea yrityksille sekä seudullisten kehittämisyhtiöiden toiminnan tuntemusta yrityksissä.

Satakunnassa osioista parhaita arvioita saivat kuntien yhteistyö seutukunnassa ja maakunnassa sekä koulutus ja infrastruktuuri. Yritysvaikutusten arviointi siellä, missä tätä tehdään, sai kaikkein positiivisimman arvion. Yksittäisissä kysymyksissä parhaat arviot annettiin kunnallistekniikan järjestämisestä yritysten kannalta tehokkaalla ja yritysten tontti- ja tilatarpeista huolehtimisesta sekä yrittäjien mahdollisuuksista vaikutta seudulliseen elinkeinopolitiikkaan.

Yritysvaikutusten arvioinnin osalta hyvään tasoon ylsivät kaikki muut väittämät päättävien elinten kykyä ottaa yritysvaikutukset huomioon lukuun ottamatta. Tämän osion väite yrittäjien kuuntelemisesta tehtäessä päätöksiä, jotka vaikuttavat yrityksiin arvioitiin kaikkein korkeimmin pistein.

Kuntien riittäviä elinkeinotoimen resursseja sekä yrittäjien kuuntelemista tehtäessä päätöksiä, jotka koskettavat yrityksiä, arvioitiin aiempaa positiivisemmin. Koko maata positiivisemmin arvioitiin kuntien tarjoamia mahdollisuuksia osallistua kaikkiin kuntien järjestämiin tarjouskilpailuihin sekä yritysten tontti- ja tilatarpeista huolehtimista.

Satakunnan kunnista löytyy puolta kymmentä poikkeusta lukuun ottamatta elinkeinoasioista vastaava erillinen virkamies. Tämä hoitaa puolta kymmentä kuntaa lukuun ottamatta myös yhteydenpidon yrityksiin ja yrittäjiin päin. Tältä osin tilanne vastaa koko maan keskiarvoa.

Satakunnassa vastaajista 60 prosenttia hyväksyy kuntaliitokset, mutta ei kannata pakkoliitoksia. Viidesosa olisi valmis myös pakkoliitoksiin. Kymmenen prosenttia ei näe merkittävää tarvetta kuntarakenteiden uudistamiselle. Kunnittainkin tarkasteltuna reilussa puolessa kunnista enemmistö vastaajista kannattaa vapaaehtoisia liitoksia.

Parissa kunnassa enemmistö ei näe muutostarvetta. Lopuissa kanta jää epäselväksi.

Vastaajista 39 prosenttia näkee tarvetta oman kunnan liitokselle lähitulevaisuudessa. Puolestaan 47 prosenttia vastaajista ei kannata liitoksia. Nämä ovat käytännössä samat osuudet kuin koko maassa keskimäärin.

Kunnista puolessa kymmenessä vastaajien enemmistön mielestä oman kunnan tulisi tehdä kuntaliitoksia.

Lähes kymmenessä kunnassa oman kunnan enemmistön mielestä ei tulisi tehdä liitoksia lähitulevaisuudessa. Niissä kunnissa, jotka ovat jo tehneet kuntaliitoksia, vaikutukset kunnan elinkeinopolitiikkaan arvioidaan neutraaleiksi.

Satakunnan Yrittäjät ry toteutti Elinkeinopolitiikan mittaristo -kyselyn nyt viidennen kerran.


AVAINSANAT:

Kommentit (1)

Näytä: 10 20 30 40 50 kommenttia yhdellä sivulla, vanhimmat uusimmat ensin
(Vieras)3.2.2012 12:33

Merikarvialla osataan hoitaa asiat ilman persuja

Ilmoita asiaton kommentti

Kirjoita kommentti

Ohjeet: Voit kommentoida juttua kirjautumatta palveluun ja ottaa kantaa, mutta muista hyvät tavat. Kirjoittajat vastaavat itse kommenteistaan.

Kommentti

LISÄÄ UUTISIA

  1. Ampumarata päivitetään nykypäivän tarpeisiin

    UUTISET 16.5. 15:14 90

  2. Hylkeet viihtyvät jokisuulla

    UUTISET 16.5. 15:11 80

  3. Tuuli kaatoi puita

    UUTISET 14.5. 15:30 200

  4. Viestintäverkkojen toimintaa parannetaan

    UUTISET 14.5. 15:34 200

  5. Viikilänlahdelle toivotaan vesijohtoa

    UUTISET 11.5. 12:24 380

  6. Laulua ja huilunsoittoa intensiivisesti

    UUTISET 11.5. 12:19 370

  1. Työttömyys vähentynyt edelleen

    25.4. 14:05 1370

  2. Wilson Kirwa tarinoi

    22.2. 10:24 5500

  3. Vanhoja valokuvia esillä kirjastossa

    18.1. 09:13 7670

  4. Ensi vuonna Merikarvialla luistellaan jäähallissa

    26.4. 11:42 1367

  5. Ilkka Ala-Luopa rikkoi ennätyksiä

    URHEILU 23.1. 13:24 5591

  6. Osuuskauppa raivaa tonttia

    UUTISET 2.1. 14:03 5981

  7. Jäähallin osakkeita voi merkitä

    UUTISET 16.12. 11:25 6848

  8. Hylkeet viihtyvät jokisuulla

    UUTISET 16.5. 15:11 88

  9. Ampumarata päivitetään nykypäivän tarpeisiin

    UUTISET 16.5. 15:14 98

  10. Tuuli kaatoi puita

    UUTISET 14.5. 15:30 208

  1. Verkot merkittävä lipuilla

    8.5. 15:59 741

  2. Wilson Kirwa tarinoi

    22.2. 10:24 5501

  3. Työttömyys vähentynyt edelleen

    25.4. 14:05 1371

  4. Vanhoja valokuvia esillä kirjastossa

    18.1. 09:13 7671

  5. Maalaistohtorin mielestä Suomi palasi luokkayhteiskunnaksi

    3.5. 11:57 941

  6. Merikarvia Satakunnan ykkönen

    1.2. 10:45 7081

  7. Merikarvia juhlii itsenäisyyttä

    30.11. 11:43 10521

  8. Ensi vuonna Merikarvialla luistellaan jäähallissa

    26.4. 11:42 1367

  9. Kasitiellä runsaasti rikkomuksia

    27.4. 10:07 1382

  10. Lauttijärvi tiedon valtatielle

    UUTISET 9.5. 15:16 461

  1. Wilson Kirwa tarinoi

    22.2. 10:24 5500

  2. Merikarvia Satakunnan ykkönen

    1.2. 10:45 7081

  3. Vanhoja valokuvia esillä kirjastossa

    18.1. 09:13 7671

  4. Merikarvia juhlii itsenäisyyttä

    30.11. 11:43 10521

  5. Demokratia- palkinto Ahlaisiin

    23.11. 14:33 11071

  6. Innolle turnausvoitto

    UUTISET 12.4. 09:33 1851

  7. Osuuskauppa raivaa tonttia

    UUTISET 2.1. 14:03 5981

  8. Innottaret jyräs!

    URHEILU 1.2. 14:51 5171

  9. Jäähallin osakkeita voi merkitä

    UUTISET 16.12. 11:25 6848

  10. Ilkka Ala-Luopa rikkoi ennätyksiä

    URHEILU 23.1. 13:24 5591

  1. Missä olet?

    UUTISET 2.1. 14:25 254 1 5

  2. Kohtuullisen hyvät talous- näkymät

    UUTISET 9.3. 12:54 120 0 4

  3. Ui kesäksi kuntoon

    UUTISET 5.3. 12:23 107 0 4

  4. Jäähallin rakennussuunnitelmat etenevät

    UUTISET 23.8. 11:53 131 0 4

  5. Viikilänlahdelle toivotaan vesijohtoa

    UUTISET 11.5. 12:24 38 0 4

  6. Kirjaston sakkomaksuun pieni korotus

    UUTISET 16.3. 11:27 99 0 4

  7. Entinen paloasema museoksi

    UUTISET 10.5. 12:36 42 1 3

  8. Puukauppa jatkui vireänä maaliskuussa

    UUTISET 5.4. 09:38 83 0 3

  9. Maalaistohtorin mielestä Suomi palasi luokkayhteiskunnaksi

    3.5. 11:57 94 1 3

  10. Viestintäverkkojen toimintaa parannetaan

    UUTISET 14.5. 15:34 20 0 3

www.autotalli.com www.etuovi.com www.mikko.fi www.mascus.fi www.vuokraovi.com www.monster.fi
Tämän alueen uusin tarjonta:
Merikarvialehti, Kauppatie 36 A, 29900 MERIKARVIA    Vaihde:010 665 5810   Fax: (02) 551 2271  |  Palaute  |  Mediakortti  |  Käyttöehdot