Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Satakunnan Yrittäjät Verotiedot

Koko viikko lukemista ja kirjoittamista koulussa – Lukutaito on lapsen tulevaisuuden kannalta keskeisin

Ahlströmin alakoulun oppilaat ovat tällä viikolla saaneet rautaisannoksen kirjallisuutta, sillä koulussa on vietetty lukuviikkoa. Koulunjohtaja Timo Lindgren pitää lukutaidon ja luetun ymmärtämisen kehittämistä keskeisenä taitona lapsen tulevaisuuden kannalta. – Oppilaiden oma tiedon hakemisen kyky on heikentynyt. Mekin täällä koululla syötämme oppilaille liikaa valmiiksi pureksittua tietoa. Tärkeämpää olisi opettaa oppilaita löytämään tarvittava tieto itse, Lindgren pohtii. Hän arvioi, että entistä enemmän on oppilaita, jotka eivät lue lainkaan kirjoja. – Nykyään on niin paljon viihdykkeitä, jotka kiinnittävät lapsen huomion. Varsinkin poikien tilanne huolestuttaa. Ahlströmin alakoulussa on vietetty lukuviikkoa jo useana vuonna. Vieraina on ollut kirjailijoita ja lukuvinkkareita innostamassa kirjojen pariin. Lukuvinkkausta aiotaan lisätä koulussa entisestään. – Joka luokalla voisi olla omat lukuvinkkarit, ja lukuvinkkausta voisi olla useita kertoja vuodessa. Tällaisella painotuksella voitaisiin lisätä oppilaiden kiinnostusta lukemiseen. He huomaisivat, että lukeminen on hauskaa ja mielenkiintoista, Lindgren uskoo. Lukemiseen innostamisessa käytössä ovat myös nykyajan tekniset laitteet. Oppilaat pääsivät tablettiensa kanssa suorittamaan QR-koodeilla merkittyä rataa. Kun koodin luki tabletin avulla, eteen avautui tehtävä. Kun tehtävä oli suoritettu, matka jatkui seuraavalle rastille. Lukemisen ja tehtävien ratkomisen lisäksi oppilaat saivat samalla liikuntaa ja raitista ilmaa.