Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Koronavirus Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Satakunnan Yrittäjät

Juho Honkajärven 300-vuotissyntymäpäivän juhlat siirtyivät vuodella, mutta sukukirjan jatko edistyy

Eletään vuotta 1720. Heikki Olavinpojan ja Valpuri Jaakontyttären o.s. Kaasa perheeseen Ylikylässä odotetaan esikoista. Heti juhannuksen jälkeen 26.6. syntyy pieni poika, joka saa kasteessa nimen Johan, eli Juho. Perhe muuttaa vuonna 1730 Honkajärven yksinäistaloon, joka on jäänyt autioksi Isovihan aikana. Juhosta tulee isäntä Honkajärven taloon v. 1742. Maria-vaimonsa kanssa he kasvattavat aikuisiksi kolme poikaa ja yhden tyttären. Juho elää pitkän elämän. Hän ehtii nähdä vielä seuraavan vuosisadan vaihtumisenkin. Heidän jälkeläisensä ovat Honkajärven lisäksi levittäytyneet vuosisatojen aikana laajalle Suomessa ja maailmalla. Syksyllä 2004 perustettiin Merikarvian Honkajärvellä sukuseura, joka nimettiin Juho ja Maria Honkajärven sukuseuraksi. Kesällä 2020 oli tarkoitus juhlia heinäkuun lopussa vietettävässä sukutapaamisessa 15 vuotta täyttänyttä sukuseuraa sekä juhlistaa suvun kantaisän, Juho Honkajärven, syntymän 300-vuotisjuhlaa. Toisin kuitenkin kävi. Pieni virus, Covid 19, muutti suunnitelmat, kuten niin monilla muillakin tahoilla. Sukutapaaminen on nyt siirretty vuodella eteenpäin. Sukuseurassa on valmistumassa sukukirjakokonaisuus, johon kuuluu laaja, uusittu matrikkeli sekä tekstiosa, jossa kuvataan Honkajärven suvun vaiheita. On tuntunut hyvältä oppia tuntemaan sukunsa useita sukupolvia taaksepäin. Samalla on syntynyt syvä kunnioitus heitä kaikkia kohtaan, jotka kovissakin olosuhteissa ponnistellen ovat jaksaneet ruokkia lapsensa ja uskoa parempaan huomiseen. Tämä Korona-kevät on tuonut meillekin muistutuksen ajoista, jolloin tartuntataudit olivat osa ihmisten arkea. Tervetuloa mukaan sukuseuratoimintaan (www.honkajarvi.fi/sukuseura) Hyvää syntymäpäivää, Juho Honkajärvi! Tellervo Lähteenmäki