Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Koronavirus Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Satakunnan Yrittäjät

Miten muutan kesämökin vakituiseksi asunnoksi?

Vapaa-ajan rakennuksen muuttaminen vakituiseen asuinkäyttöön tapahtuu hakemalla rakennuslupa käyttötarkoituksen muutokselle. Rakennusluvan myöntää kunnan rakennustarkastaja, johon ensimmäiseksi kannattaa ottaa yhteyttä. – Kesämökin muuttaminen vakituiseksi asunnoksi sujuu nopeimmillaan kolmessa kuukaudessa. Odotusaika saattaa kuitenkin venyä riippuen siitä, joudutaanko alueella tekemään kaavamuutoksia, Siikaisten kunnan tekninen johtaja Anne Järvenranta kertoo. Kauanko prosessi lopulta kestää, vaihtelee paljon. Monilla alueilla vaaditaan lisäksi poikkeamispäätös ennen rakennusluvan myöntämistä. Merikarvialla tehdään rantayleiskaava-alueella poikkeamiset käyttötarkoituksen muutokselle vakituiseksi asunnoksi 10 vuodeksi kerrallaan. – Jos rakennus sijaitsee esimerkiksi loma-asuntojen kaava-alueella, pitää tehdä poikkeamislupahakemus. Hanke nopeutuu, mikäli asukas itse hoitaa naapurien kuulemisen, Siikaisten tekninen johtaja Anne Järvenranta vinkkaa. Poikkeamislupapäätös käsitellään kunnanhallituksessa. Sitä seuraa kuukauden valitusaika – Jos lopullinen päätös on myönteinen, täytetään rakennushankelomakkeet. Sen jälkeen rakennustarkastaja pääsee tekemään rakennuslupapäätöksen. Tätä seuraa vielä 14 vuorokauden valitusaika, Järvenranta selostaa byrokratian kiemuroita. Pitkäaikaisempia ja kalliimpia muutokset ovat, kun edessä on alueen kaavan muuttaminen. – Tällaisissa tapauksissa saatetaan tarvita eri viranomaisten lausuntoja, joten muutosprosessi voi viedä jopa pari vuotta. Jos rakennuslupa käyttötarkoituksen muutokselle heltiää, kiinteistönomistajalta edellytetään yleensä myös energiatodistus. – Energiatodistuksen avulla kiinteistön omistaja voi osoittaa, että rakennus täyttää nykyajan vaatimukset esimerkiksi eristeiden osalta. Muutoinkin talon pitää täyttää tietyt peruslähtökohdat, ennen kuin käyttötarkoituksen muutosta kannattaa hakea. Sen on oltava riittävän kokoinen. Siellä on oltava esimerkiksi pesutilat, vessat, keittiö ja tilat vaatesäilytykseen. Jotain 70-luvun pikkumökkejä ei kannata edes yrittää muuttaa vakituiseen asumiseen, Järvenranta toteaa. Maankäyttö- ja rakennuslain mukaan käyttötarkoituksen muutos on toteutettava siten, että rakennus täyttää olennaiset tekniset vaatimukset. Kesämökin tulee täyttää olennaiset tekniset vaatimukset, mikäli siinä haluaa asua vakituisesti.