Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Koronavirus Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Satakunnan Yrittäjät

Entisestä kumppanista puhuminen voi heikentää parisuhdetta, jos sen tekee ajattelemattomasti – psykoterapeutti kertoo, milloin ”eksäpuhe” epäonnistuu

Taas kerran se nousee puheenaiheeksi – nimittäin kumppanin entinen puoliso, tuttavallisemmin eksä. Kun Maija asui tuossa naapurissa, vietiin usein pyykit samaan aikaan koneeseen. Käytiin Artun, siis sen mun eksän, kanssa rantalomalla Kreetalla ja seuraavana kesänä vaeltamassa Kainuussa. Parisuhteessa ei voi välttyä siltä, että ihmisillä on entinen elämänsä ja usein myös entisiä kumppaneita. Mutta miltä tuntuu, kun kumppani puhuu aiemmista suhteistaan? Miksi eksistä puhuminen on joillekuille vaivatonta, ja toisille pienikin viittaus entisiin aiheuttaa maailmanluokan ahdistuksen? Haastattelimme aiheesta Helsingin kaupungin pariterapian johtavaa psykoterapeuttia Sirpa Salosta . Kun ryhtyy uuteen suhteeseen, ottaa samalla vastaan toisen eletyn elämän ja historian. Siihen lukeutuu usein eksiäkin. – Entiset kumppanit ovat osa mennyttä elämää, joka tekee meistä sen, mitä nyt olemme. Toisin sanoen meidän on napattava koko pulla, ei pelkkiä rusinoita, Salonen kuvailee. Toisaalta on merkityksellistäkin tietää, millaisia valintoja kumppani on aiemmin tehnyt. Entisen elämän tapahtumat voivat monin tavoin vaikuttaa nykyhetkessäkin, psykoterapeutti lisää. Ei mustavalkoista Kaikesta, mikä omaan ja kumppanin menneisyyteen liittyy, saa ja pitääkin puhua. Voi olla, että eksä on edelleen osa elämää esimerkiksi lasten kautta. Ehkä entinen kumppani kuuluu edelleen samaan kaveripiiriin, tai tätä näkee työpaikalla tai harrastusporukassa. – Eksä on joka tapauksessa väistämättä olemassa. Jos entisistä kumppaneista muodostuu kielletty puheenaihe, voi tulla sellainen tunne, että joutuu pitämään piilossa jotain puolia itsestään. Jos kumppani huomaa, että toinen osapuoli kiusaantuu eksistä puhuttaessa, hän saattaa alkaa väistellä aihetta tarkoituksella, jotta miellyttäisi toista osapuolta. Pahimmillaan tämä herättää lisää epäluottamusta, psykoterapeutti uskoo. – Jos eksästä ei voi kertoa toisen loukkaantumisen pelossa, lähtee helposti kertomaan puolitotuuksia tai kokonaan tarinoimaan, Salonen sanoo. – Samalla kaventaa tavallaan omaa elintilaansa. Siitä ei hyvää seuraa. Asia ei toki ole näin mustavalkoinen, Salonen myöntää. Suhteeseen lennosta Toisinaan parisuhteet voivat alkaa niin sanotusti lennosta. Siis vaikkapa niin, että uusi rakkaus syttyy, ennen kuin vanha on loppunut. Ero entisestä on saattanut jäädä vaivaamaan, ja entinen kumppani elää puheissa jatkuvasti. – Tällöin uusi kumppani tietysti ihmettelee, miksi eksä nousee koko ajan esiin. Se synnyttää hämmennystä ja pahaa mieltä. Jos eroa ei käy läpi, asiat tulevat uuteen parisuhteeseen tavalla tai toisella. Nykyiseen kumppaniin olisi kuitenkin sitouduttava täysillä. Suhde ei pääse käyntiin, jos vanhaa raahaa mukana. – Voi olla todella loukkaavaa, jos muistelee vanhaa hyvää, joka loppui jostain syystä. Tällöin toinen voi suoraan kysyä, miksi eksästä puhutaan koko ajan. – Puoliso ei ehkä ole vielä pystynyt luopumaan aiemmasta tunnetasolla, Salonen sanoo. Vertailu haavoittaa Nykyisen ja entisen kumppanin vertaileminen on psykoterapeutin mukaan erityisen haavoittava puhetapa: Leenin kanssa oli niin hiton paljon helpompaa, miksi sun pitää tehdä tästä tämmöinen numero? – Se on kaikkein lannistavin tapa käsitellä entisiä ja nykyisiä. Olisi tärkeää pitää suhteet erillään. Se oli toinen suhde ja tämä on toinen, Salonen sanoo. Toisinaan kumppani saattaa ruveta ihannoimaan vanhaa suhdetta, kun arki lyö leimansa nykyiseen parisuhteeseen. Yhtä vaikeaa voi kuitenkin olla, jos toinen kovasti haukkuu entistä suhdettaan. Tämä tulee herkästi esiin, jos on lapsia aikaisemmasta suhteesta. Uudesta kumppanista voi tuntua pahalta, jos puoliso puhuu lastensa äidistä tai isästä pilkkaavaan tai halveksivaan sävyyn: Aapo on ihan käsittämättömän typerä ja lapsellinen idiootti. En tajua, mitä edes näin siinä. – Sanoisin, että mitä neutraalimmin eksästä puhuu, sen parempi. Avoin ja rehellinen on toki oltava, mutta oikeassa mittakaavassa, jotta se ei kuormita nykyistä suhdetta liikaa, Salonen summaa. Tunteita ei saa tuomita Toisinaan eksäpuhe saattaa satuttaa, vaikka kumppani tekisi sen vailla tarvetta provosoida tai palata entiseen. Ehkä entiset kumppanit herättävät puheenaiheena itsessä epävarmuutta tai mustasukkaisuutta tai kalvavat jotenkin muuten. Mitä silloin pitäisi tehdä? – Kyse on tässäkin tapauksessa tästä suhteesta, joka on nyt meneillään. Siksi asiasta olisi kerrottava ja puhuttava avoimesti. Monesti epävarmempi osapuoli alkaa niellä tunteitaan ja ottaa etäisyyttä, ettei aiheuttaisi riitaa. Tai sitten hän saattaa vaatia rakkauden tunnustuksia ja kieltää toista puhumasta eksästä. Salosen mukaan tunteita ei todellakaan kannata lakaista maton alle tai väheksyä. Sen sijaan ne olisi hyvä kohdata yhdessä. – Mustasukkaisuutta voi olla vaikea myöntää tai pitää ylipäätään piilossa. Jos olen epävarma, hyväksyykö toinen sen? Eteenpäin pääseminen suhteessa ei kuitenkaan onnistu, ellei puhu kipeistäkin tunteista, psykoterapeutti linjaa. – Tunteet eivät koskaan ole tuomittavia asioita. Kaikenlaiset pelot ja ilot kuuluvat parisuhteen dynamiikkaan. Jos toinen siis viljelee eksän nimeä joka välissä, on lupa pysähtyä ja kysyä: Hetkinen, missäs me olemme nyt? Mikä tämä suhde on? Kyynistävä Tinder-kulttuuri Salonen haluaa muistuttaa, että usein eksiin viittaaminen kilpistyy lähinnä suhteen alkuaikoihin. Kun yhdessä on oltu pidempään, ei ole niin suurta tarvetta puhua entisestä. – Siinä vaiheessa suhteessa on sen verran elettyä historiaa, että asiat asettuvat helpommin oikeisiin mittasuhteisiin. Toisaalta psykoterapeutti tiedostaa, että nykypäivän Tinder-kulttuuri ei tee hyvää epävarmuuteen ja mustasukkaisuuteen taipuvaisille ihmisille. – Nopealiikkeisessä deittailukulttuurissa voimme ohittaa toisiamme helposti. Tämä synnyttää kyynisyyttä: tuleeko tästäkään mitään, mitähän toinen tekee samaan aikaan? Ajan henki saattaa vaatia erityisiä ponnisteluja, jotta sitoutumista nykyiseen ja vain nykyiseen tapahtuisi. – Tällöinkin keskeistä on puhua tunteistaan. Tunteilla on meille aina tärkeä viesti.