Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Koronavirus Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Satakunnan Yrittäjät

Merikarvianjoki vetää kalastuksen harrastajia puoleensa –  ”Ennätysvuotta en tässä vaiheessa kesää uskalla julistaa, mutta kyllä lupia on myyty paljon”

Kulunut kesä runsaine sateineen on luonut Merikarvianjokeen erinomaiset kalastusolosuhteet. Joelle on ostettu runsaasti kalastuslupia. – Ennätysvuotta en tässä vaiheessa kesää uskalla julistaa, mutta kyllä lupia on myyty paljon. Tällä hetkellä joelle on myyty reilut 2700 kalastuslupaa, kun syksyn kalastuskausi on vasta edessä. Viime vuonna joelle myytiin koko vuonna 3200 lupaa, Merikarvianjoen toiminnanjohtaja Marianne Hakala kertoo. Edes korona ei keväällä keskeyttänyt kalastusta joella. Kun joesta alkoi tulla hyviä saaliita, sana kalastuksen harrastajien keskuudessa levisi, ja joki alkoi vetää entistä enemmän kalastajia paikkakunnalle. – Tiedot saaliista leviävät nykyään nopeasti erilaisten some-kanavien kautta, Hakala toteaa. Pitkäjänteinen työ Merikarvianjoella kantaa hedelmää. – Tänä vuonna jokeen on noussut taimenia. Ne ovat olleet sekä istutettuja että joessa syntyneitä kaloja. Voi sanoa, että istutustyö alkaa tuottaa tulosta, kun taimenet palaavat merestä jokeen, Hakala sanoo. Jokivarressa toimiva yrittäjä Juho Mäkipuro on kevään vaikeuksien jälkeen tyytyväinen kesäsesonkiin. – En saanut minkäänlaista koronatukea, koska olin kaikissa hauissa väliinputoaja. Onneksi joesta alkoi tulla kalaa, ja kalastajat tulivat paikkakunnalle. Syksystäkin näyttää tuleva hyvä, sillä varauksia on tehty jo pitkälle eteenpäin, Mäkipuro kertoo. Hänen mielestään Merikarvia hyvine palveluineen vetää nyt matkailijoita puoleensa.