Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Satakunnan Yrittäjät Verotiedot

Video: Sotainvalidi Heimo Ratala tulkitsee maailman menon arvaamattomaksi

Marsalkka Mannerheimin kuva komeilee sotaveteraani Heimo Ratalan seinällä keskeisellä paikalla Annalammintien kodissa. Se kertoo arvostuksesta. Viereisessä mustavalkokuvassa hymyilevät Ratalan korsukaverit. Osa heistä ei koskaan palannut sodasta. Heimo Ratala oli onnekkaampi, mutta haavoittui alaselästä 19. heinäkuuta 1944. Sodalle ei nähty vaihtoehtoa, joten nuoriso tiesi mitä piti tehdä. Intoakin Heimolla oli, vaikka keuhkoissa todettu vesi meinasi estää lähdön. Sisukas nuorukainen kiemurteli itsensä lääkärijonosta sivuun ja pääsi mukaan. Nuorukaisella ei tullut mieleenkään, että rintamalla voisi menehtyä. Sodan järjettömyys kävi kuitenkin nopeasti ilmi Aunuksessa ja Syvärillä. Nykymaailman meno paljastaa Ratalan mielestä, että historiasta ei opittu mitään. Järjetön tuhoamisvimma maailmalla jatkuu, kemialliset aseet on otettu käyttöön ja suurvaltioiden johto näyttäytyy arvaamattomana. Rintamalle lähtiessään Ratala oli 18-vuotias. Hänellä oli jo kokemusta ilmavalvontatehtävistä, joita tehtiin sekä nykyisen korsumuseon paikkeilta, silloiselta paloasemalta kuin kirkon tornista kylien poikien ja tyttöjen kanssa. –Ilmoittauduin esikuntaan heti, kun oli iän puolesta mahdollista. Ruotsalaisia uusia kiväärejä oli jaossa ja tahdoin sellaisen. Sain, kun selvisi että olen Lauri Ratalan poikia, hän muistelee ja esittelee isänsä mitalisatoa Viron sodasta sekä talvi- ja jatkosodasta. Lauri Ratala kotiutui joulukuussa 1942. –Minä menin isäni tilalle, poikaosastosta ja suojeluskunnasta isänmaalliset eväänsä saanut Ratala kertoo. Sotainvalidina Ratalalla on 20 prosentin invaliditeetti. Hän vietti syksyllä 1944 kolme kuukautta sotasairaalassa, kun kranaatinsirpaleiden tuhoja alaselästä korjattiin. Viereiseltä sotakaverilta leikkautui pala olkapäätä samassa rytäkässä, kun kranaatti osui läheiseen puuhun. –Pahempi riesa taisi tulla vuonna 2014, kun kaaduin polkupyörällä ojanpientareen petettyä, Ratala muistelee reisivammansa syitä. Silloin Annalammintieltä ei päässyt kevyenliikenteenväylälle, vaan piti ajaa rekkaliikenteen rinnalla. Nyt keskustaan on uusi turvallinen väylä, joten Ratala haikailee jo pyörän päälle nousua. –katkaisin nauhan väylän avajaisissa, hän kiittelee asfalttia. Veteraanien nimikkopäivänä Ratala elelee tyytyväisenä kotonaan, vaikka maailmalla rähistään. Kirkonkylän asunnot saavat odottaa. Hänelle tuodaan ruoka pöytään päivittäin kello 11. Veteraanien juttuseuraa hän saa jälleen 15. toukokuuta kahdeksi viikoksi, ja kutsu tulee vuosittain. Merikarvialla rintamatunnuksen omaavia on enää kymmenkunta. Ratala tekee yhä järjestötyötä. Lähikuntien sotainvalidit ovat yhdistyneet Noormarkun sotainvalideihin ja Ratala vaikuttaa hallituksessa. Noormarkkuun hänellä on muutenkin asiaa, sillä siellä asuu naisystävä. Pojan tytär Tiina Pynnönen tuli juuri valituksi Merikarvian valtuustoon, joten päättäjiinkin Ratalalla on hyvä yhteys. Pitkä ikä salaisuuksineen kulkee suvussa. 10 sisaruksesta 9 elää, vaikka ikää on kaikilla yli tai alle 90. Kiikoisten täti eli 105- ja isä 95,5-vuotiaaksi. –Kaurapuuroa syön marjahillolla joka aamu, vai olisikohan silakalla jotain osuutta? Lääkkeitä tarvitsen kovin vähän. Kaihileikkauksessa näkö jälleen parani. Muistista kimpoaa nopeasti päivämäärät ja maailman kurjuus selviää lukemalla lehtiä. Pojat jälkikasvuineen pitävät osaltaan huolen, että ovi käy. Mielenkiintoista tarinaa veteraanilta pulppuaa niin Korpimatin koulumatkoista lapsuudesta kuin Anna-paimenen hukkumisesta läheiseen pikkulampeen osana kotitien historiaa.