Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Satakunnan Yrittäjät Verotiedot

Katso video: Ihme kala tuo norssi, vai muka roskakala?!

Yli 100 kiloa norssia perattuna. Enemmänkin moista lohensukuista kalaa nousi tänä vuonna. Mutta mistä kukaan voi tietää, paljonko ruokailijoita tulisi ilmaisen kattauksen äärelle perjantai-iltana auringon paistaessa? Merikarvian Alakylässä tiedettiin, että väkeä virtaisi heti kello 16 alkaen Salmelankosken kodalle. Kun norssia nousee, sana kiirii mitä ihmeellisimmissä puskaradioissa. Kaveria ja tuttavapariskuntaa otettiin käsikynkästä, sillä täytyyhän tällainen tapahtuma kokea. Tosin nuoremmalle sukupolvellekin kokemus oli tuttu. –Norssilta maistui, tuumi Noora Heinonen . Edith-tytär nautti mukana menossa, kun ensin haettiin vähän lämmintä vaatetta lisää. Norssia hän maistoi jo kolmatta kertaa. Ajoitus oli tänä vuonna oikea. Parikymmentä talkoolaistakin kotiutui tällä kertaa ajoissa, kun halsterien pingoitus aloitettiin jo kello 16. Alakyläläiset saivat jälleen meriittejä, kun annoksia valmistui saumattomana ketjuna. Ensikertalaistenkin viesti oli, että kyseessä oli kaikkea muuta kuin roskakala. –Yleisön pyynnöstä tartuimme hommiin. Kaksi vuotta jäi väliin, halstereita norsseista tyhjentänyt Kirsti Laine kertoi pitkästä kylän perinteestä. Edellisenä iltana Kirsti Laine apureineen oli perannut kaloja viisi tuntia. Kehuja sai myös miniä Katja Laine , jonka näppärissä käsissä perkuu sujui enemmän kuin jouhevasti. Perkuutaidot palkittiin, sillä perjantaina Katja sitten saikin täyttää halstereita. Alakylässä päästiin norssien makuun jo yli 30 vuotta sitten, kun kylän pikkupojat Seppo Laine ja Toni Rantamaa lippoivat norssia Merikarvianjoesta. Nyt he ovat ammattikalastajia. –Tulkaahan syömään. Äidit ovat laittaneet ruokaa, kajahti Kirsti Laineen kutsu santsaajille. Linnunpönttöön sujahti killinki toisensa jälkeen, sillä tyytyväinen asiakas maksaa mielellään hyvästä palvelusta ja yhteishyvästä. Miten kaikki sitten oikein tapahtuu. Norssit halsteriin, halsteri nuotion kuumuuteen ja kypsät norssit suolaveteen uppeluksiin. Mitä muuta pitää osata? –Täytyy katsoa väriä eikä kelloa, opasti Jarmo Luoma nuotion lämmössä ensikertalaisia halstraajia. Joku halusi tummempaa kalaa niin, että pyrstökin sai kärvähtää. Sama pätee Jaakko Kytöviidan mielestä makkaranpaistossakin, että yksi tykkää tummasta ja toinen vaaleasta. Mustakaan ei silti ole välttämättä kypsä, kuului kokeneen kalamiehen kommentti. Norssien lippoamisesta päästiin halstraamisen makuun joskus vuosituhannen vaihteessa. –Näin kun Osmo Ala-Honkola valmisti kalaa. Kysyin, että mitä hän oikein tekee. Innovatiivisena ihmisenä tajusin heti, että tällaisen halstraamisen ympärille voi luoda tapahtuman. Kesällä on sitten jälleen vuorossa silakoiden paistoa pyttymuseolla, ja silloinkin kannattaa olla paikalla. Halsterit teki aikoinaan Veli Tiitinen , joka hääri myös perjantaina paikalla. Tahti oli melkoinen, mutta kenenkään ei tarvinnut odotella annostaan. –Keräsin kaikki tienoon käytöstä poistetut uuniritilät hyötykäyttöön, Tiitinen kertoo kekseliäänä kierrättäjänä. Vieressä Kauko Koivunen popsi norssia. Mökkiläisenä hän oli päässyt hyvin kalan makuun, sillä omista verkoista oli pitkästä aikaa noussut myös siikaa. –Nyt tulee, kun merimetsot saatiin ajettua pois, Kauko Koivunen tarkensi. Kyläyhdistys ei ruokkinut väkeään vain kalalla. Kirsti Laine oli herännyt aikaisin nostattamaan pullataikinaa, että väki pääsi nauttimaan myös tuoreen pulla ja kahvin tuoksuista. Kahvinkeittäjänä hääri vakiotalkoolaisena Anna-Leena Viertomaa.