Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Satakunnan Yrittäjät Verotiedot

Omaan kotiin: Kehitysvammaisille suunnitteilla uusi asuntola

Merikarvialle on suunnitteilla uusi 15-paikkainen asuntola kehitysvammaisille. Kunnanjohtaja Pentti Ala-Luopa kertoo, että Merikarvialla on kohtuullisen paljon kehitysvammaisia, joista osa asuu hyvin iäkkäiden vanhempiensa kanssa ja tarvitsee oman kodin. –Suunnitteilla oleva kehitysvammaisten asuntola tarjoaa vaihtoehdon myös muille tukea tarvitseville asukkaille. Sinne voidaan tarvittaessa sijoittaa myös muualta tulevia kehitysvammaisia. Merikarvialla on ennestään Wassan toimintakeskus, jonka yhteydessä on kuusi kehitysvammaisille tarkoitettua asuntoa. Talo valmistui parikymmentä vuotta sitten. Pentti Ala-Luopa toteaa, että Satakunnan sairaanhoitopiiri kartoitti kehitysvammaisten tarpeita pari vuotta sitten. Porin perusturva puolestaan laati viime vuonna Wassan kehitysvammaisten asuntojen tarve- ja hankesuunnitelman. –Mikäli kaikki etenee suunnitelmien mukaan, niin rakennustyöt aloitetaan ensi vuoden keväällä ja uusi kehitysvammaisten asuntola on valmiina keväällä 2019. Puolet asuntolan asunnoista sijoittuu Wassan läheisyyteen kunnan seurakunnalta ostamalle maalle ja toiset puolet kunnan omistamalle tontille osuuskaupan läheisyyteen. Asunnot rakennuttaa Kiinteistö Oy Satakruunu. Hankkeen kustannusarvio on noin 2 miljoonaa euroa ja toteutuessaan se luo 12 uutta työpaikkaa. Hanke vaatii vielä Satasoten johtoryhmän hyväsynnän.