Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Satakunnan Yrittäjät Verotiedot

Kurotus komeasti korkealle

Koittankoskelta kotoisin oleva Mika Sinervä toimii palomiehenä Satakunnan pelastuslaitoksella. Siinä sivussa hän opiskelee arboristiksi. Lisäksi plakkarissa on uunituore paikka kunnanvaltuustossa sekä teknisessä ja vapaa-aikalautakunnassa. Toiminnastaan vapaapalokunnassa sekä metsätöiden tekemisestä on hänelle kehkeytynyt leipäpuu. Mika Sinervä tekee vuorotyötä Porissa, jossa sijoituspaikkana hänellä on Kanta-Porin paloasema. Työvuoron pituus on 24 tuntia ja sitä seuraa kolmen vuorokauden vapaa. Käytyään puolitoista vuotta kestäneen pelastajakurssin Kuopion pelastusopistossa hän valmistui palomieheksi vuonna 2010. –Opetukseen kuului myös ensihoitoa, mikä mahdollistaa toimimisen perustasolla ambulanssissa, Mika kertoo. Hän suoritti myös alipäällystökurssin Kuopiossa viime vuonna. Se antaa pätevyyden paloesimiehen tehtäviin. Palomies kertoo tekevänsä Porissa satunnaisesti myös esimiehen tuurauksia. Toiminta Merikarvian VPK:ssa on nuorelle miehelle mieluisa harrastus ja vapaalla ollessaan hän käy aktiivisesti sen harjoituksissa. Veepeekoohon hän liittyi jo 15-vuotiaana, ja näin kipinä palomiehen ammattiin on syntynyt hyvän harrastuksen kautta. Vuorotyön lisäksi mies suorittaa parasta aikaa arboristin koulutusta ammattiopisto Liviassa Tuorlassa. Puolitoistavuotinen koulu on näyttötutkintopohjainen. Palomiehestä tulee arboristi eli puunhoitaja loppuvuodesta. Pienestä asti isänsä mukana metsätöitä tehneelle tämäkin valinta on varmasti luonnollinen. –Perustin vuonna 2014 toiminimen, ja aloitin jo silloin puiden kaatamisen asiakkaille. Se on tarvittava taito palomiehen työssäkin. Mika kertoo, että Porin palokunnassa on useampikin henkilö, joka taitaa ongelmapuiden käsittelyn. –Minua on aina kiinnostanut työskentely korkealla. Puita kaadetaan kahdella eri tavalla. Suorakaato on se tavallisempi ja helpompi, mutta kiipeilykaato vaatii enemmän turvavarusteita - jopa piikkikengät. –Merikarvialla on lähes joka taloudessa moottorisaha, joten täällä on enemmän tarvetta ongelmapaikoissa kasvavien puiden kaatoon. Arboristin työhön kuuluu puunkaadon lisäksi niiden istuttaminen taajamiin, rakenne- ja hoitoleikkaukset sekä latvuksien tukemiset ja puiden kunnon arvioinnit. –Nuori puu rakenneleikataan eli muokataan niin, että siitä tulisi elinvoimainen ja vahvarakenteinen. Hoitoleikkaamalla jatketaan puun ikää sekä puusta poistetaan ympäristölle mahdollisesti vaarallisia osia, puunhoitaja opastaa. Hän tarkentaa, että arboristit työskentelevät pääasiassa rakennetussa ympäristössä. Eli puiden istutuskin tarkoittaa nimenomaan taajamiin tulevia puita ja isompia taimia kuin metsään istutetaan. Kaiken työn ja touhun keskellä nuori mies valittiin kunnanvaltuustoon. –Paljon on opittavaa, mutta kun avoimella mielellä mennään, niin eiköhän tässäkin hommassa pärjätä. Merikarvialla on mielestäni asioita hoidettu hyvin tähän mennessä. Tulevaisuudessa silti haasteita varmasti riittää esimerkiksi palveluiden ja työpaikkojen säilyttämisessä. Urheilullinen ja aktiivinen nuorimies tuo varmasti oman panoksensa asioihin myös luottamustoimissaan lautakunnissa. Palomies hoitaa kuntoaan metsätöiden lisäksi saliharjoittelulla ja pelaamalla salibandyä ja jääkiekkoa.