Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Satakunnan Yrittäjät Verotiedot

Katso video: Museot ovat paikallishistoriaa sinua varten

Merikarvia-seura odotti pariakymmentä kävijää perjantaina Pyttymuseolle. Kun yhteistyössä häärivät Alakylän Aktiivit herkullisine silakoineen, oli menestys taattu: kävijöitä ilmaantui tuplaten. Merikarvia-seuran puheenjohtaja Lauri Hakosalo oli tohkeissaan. Yhtä innokkaina Pyttymuseolla saivat asiaansa liikkeelle tarinamaakari Jorma Rinne ja Korsu- ja perinnemuseon isäntä Heikki Moilanen . Merikarvian kunnassa on sellaiset kokoelmat museoissa ja yksityiskodeissa, että ne ansaitsisivat tulla nähdyiksi. –Täytyy myöntää, että tämä on ensimmäinen kerta, totesivat Renj a ja Antti Leppätie kunnan ja koko Suomen erikoisuutta Pyttymuseota tutkaillessaan. Isovanhempiensa kanssa Pyttymuseota ottivat haltuun esimerkillisesti myös Aarni ja Elsa Ilvonen . Museo onkin oikeasti elämys. Merikarvialta on lähtenyt maailmalle yli 14 miljoonaa silakkapyttyä. 1960-luvulla muovi mokoma lopetti tuotannon. Toisaalta säilytysmenetelmät kehittyivät, joten puu ei enää taannut samaa säilyvyyttä. Tehtaita oli parhaimmillaan kymmenkunta Merikarvialla. Ne jättivät noin 100:lla työntekijällään jälkensä kunnan hyvinvointiin.Vastaava uusi teollisuuden aluevaltaus otettaisiin kunnassa yhä kiitollisuudella vastaan. Pyttymuseo perustettiin vuonna 2008 vanhaan viljamakasiiniin, joka oli ollut tyhjillään tai varastona pitkään. Tehtaiden kalustoa oli säilynyt hyvin, joten museo on helposti esiteltävissä työvaiheittain. Tuotekehittelyä tekivät myös kirkkoarkkitehtuuriin perehtyneet, ja se jälki näkyi. Vyösalvatkin tehtiin niin, että ne loksahtivat tarkasti paikoilleen ja kestivät. Pyttyhistoriaa on koottu kymmeniä sivuja talteen. Sen vaivannäön paras palkinto olisi kasvavat kävijämäärät. Miten museoita sitten pitäisi kehittää, että sinne jahkautuisi nuorisokin. Onko nuoriso peloteltu ainaisilla koskemiskielloilla, vai mistä on kyse. Rinne on halunnut antaa lapsivierailleen juuri puuhaa. Yhdistyspohjalta museoita on vaikea pitää iltaisin auki. Päiväajatkin ovat rajallisia, sillä vapaaehtoisten ringistä ei aina ehdi. –Merikarvian museoihin kyllä pääsee aina, jos ottaa yhteyttä, sivistystoimenjohtaja Jari Kosma vakuutti. Alakylän Aktiivien kaltaisia tempauksia museoille kaivattiin lisää. Katso video, mitä kaikkea Pyttymuseolla oikein tuumailtiin Merikarvia-viikon alkajaisiksi www.merikarvia-lehti.fi