Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Satakunnan Yrittäjät Verotiedot

Kansanlaulujen tutut sävelet soivat kirkossa

Kirkossa huomaa viihtyvänsä entistä paremmin, kun tunnistaa sävelet. Niin hyvin ovat mieliimme kouluvuosilta iskostuneet Kotimaani ompi Suomi, Täällä Pohjantähden alla ja Pajupillin tein minä puusta. Sunnuntaina Ahlaisten kirkossa vietettiin mökkiläisten kirkkopyhää kansalaulukirkkona. Mukavaa tilaisuutta todisti noin 50 kuulijaa Laulunlyömät mukaan luettuna. Enemmänkin olisi mahtunut, mutta nuoret ja perheelliset eivät ehtineet mukaan. Avauksena Laulunlyömät-kuoro kajautti Sininen ja valkoinen -laulun – ihan 100-vuotiaan Suomen kunniaksi. Iloinen puheensorina taittui iloiseksi lauleloksi, johon oli helppo yhtyä. Kaunis kirkko, ja jos ahlaislaisilta kysytään niin se maailman kaunein kirkko, soi kauniisti kansanlaulujen sävelin. Tänä vuonna ei kulkuetta koettu, mutta toivon mukaan Lähtekäämme laulamahan -laulusta alkaen kansanlaulut kuuluivat kirkkotielle saakka. Jaakobin kirjeen tekstiä rakkauden laista ja perinteistä luki itseoikeutetusti 60 vuoden avioliittokokemuksella Taisto Paattiniemi . Naapurissa kesälomiaan viettävä eläkkeellä jo oleva pappi Timo Paattiniemi muisteli saarnassaan elämän hyviä eväitä ja sitä miten sukunimikaima Taisto – vaan ei sukulainen – houkutteli hänet mökkiläisten kirkkopyhään. –Kun täällä nyt oot niin pidä meille sellainen leppoisa kesähetki kirkossa, kuului pyyntö ja perinne jatkuu yhä. Kansanlaulukirkosta kysytty Lohjalla asuva kysytty pappi ehti vielä Lammelan entiselle koululle vihkimään pariskunnan.