Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Satakunnan Yrittäjät Verotiedot

Pääkirjoitus: Kesäasukkaat kuuluvat Merikarvian kalustoon

On hieno uutinen, että neljän vuoden tauon jälkeen Merikarvian kesäasukkaiden yhdistys on herännyt henkiin ja jälleen aloittanut toimintansa. Merikarvialla on vapaa-ajan asukkaita enemmän kuin perusasukkaita. Loma-asuntoja paikkakunnalla on komeat 1776, kun vakituisia asuntoja löytyy 1 513. Monella suulla on jo vuosia todettu, miten suuri merkitys kesäasukkailla on paikkakunnan elinvoimaisuuteen ja virkeyteen. Usein kuulee sanottavan, kuinka Merikarvia herää eloon kesäkaudeksi. Se myös näkyy katukuvassa vahvasti. On tärkeää, että kesäasukkaiden ääntä kuullaan kunnan päätöksenteossa että suunnitellessa kesäkunnan tulevaisuutta. Siksi on hienoa, että kesäasukkaiden yhdistys virittelee uudelleen toimintaansa. Hyvä, että aloite toiminnan virkistämisestä tuli kunnan taholta. Tehtävää toki riittää. Haasteita löytyy heti kärkeen. Miten saadaan tiedottaminen toimimaan yhdistyksen sisällä? Entä mistä löytyvät aktiivitoimijat hallituksen jäsenten lisäksi yhdistykseen? Tässä kohtaa on peiliin katsomisen paikka myös kesäasukkailla. Vaikka kuinka viihdytään rauhassa ja vietetään vapaa-aikaa mökeillä, velvoittaa se kuitenkin antamaan vastinetta kesäkuntaan muutakin kuin rahan muodossa. Meren äärellä sijaitseva Merikarvia tietää olevansa vireä kesäkunta. Talvisin se vaipuu lähes horrokseen. Kesäasukkailla voisi olla ideoita myös talvikaudeksi.