Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Satakunnan Yrittäjät Verotiedot

Suomi100-henkeä: Yhteiskonsertti kokoaa Merikarvian kuorot komeasti yhteen

MERIKARVIA Tuttuja kansanlauluja, hengellistä musiikkia ja Jean Sibeliuksen Finlandia. Merikarvian kuorojen yhteisesiintyminen sunnuntaina 15. lokakuuta lupaa kuulijalle komeita tulkintoja Suomen kenties ikimuistoisimmista ja vaikuttavimmista sävellyksistä ja sanoituksista. Ohjelmistossa kuorot laulavat myös omaa ohjelmistoaan yhteisesiintymisten lisäksi. Myös yleisö pääsee yhtymään virsiin. Soi kunniaksi Luojan -virren säestää Merikarvian Puhallinorkesteri, mikä antaa kirkon kaikupohjalle oman vaikuttavuutensa. –Toinen yhteisvirsi on Siunaa ja varjele meitä, kanttori Antti Virtalaine kutsuu mukaan. Konserttiin on vapaa pääsy. Yhteiskonsertissa laulavat Merikarvian Mieslaulajat, Merikarvian Naislaulajat, Proosit, Sekakuoro ja Seurakuntakuoro. Merikarvian Puhallinorkesteri säestää osan kappaleista. Osa lauluista säestetään uruilla tai pianolla. Tilaisuus alkaa sunnuntaina 15. lokakuuta kello 18. Ota ystäväsikin mukaan musiikkinautintoon. Olettehan ajoissa paikalla, että konsertti pääsee heti kello 18 alkamaan tunnelmallisesti.