Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Satakunnan Yrittäjät Verotiedot

Pääkirjoitus: Yleissivistyksen pitää aina olla tavoittelemisen arvoista

Nuorten digi-into on ihailtavaa. Se intensiteetti, jolla jo vaippaiästä antaudutaan liu'uttamaan erilaisia näyttöjä, alkaa olla näille diginatiiveille jo lajityypillinen ominaisuus. Ipanat yrittävät todistaa meille aikuisille kirjojen sukupolville, että kirja on rikki – kun hipaisemalla ei tapahdu mitään. Harvassa kodissa enää edes on kirjoja hyllymetreittäin. Ei nimittäin ole edes kirjahyllyjä pölyä keräämässä. Poissa siis silmistä, poissa mielestä. Kirjastot ovat kokoava voima lähinnä niille lapsille ja nuorille, joiden vanhemmatkin hyödyntävät näitä yleissivistyksen tyyssijoja. Me vanhemmat erehdymme ostamaan lukiolaisille ruutuvihkoja. Nuoren katse kertoo, että "Mihin näitä tarvitaan?" Tähän on tultu, kaukana ovat ne ajat, jolloin sanomalehden kulmaankin piirreltiin jos paperia ei ollut saatavilla. Kirjahyllyssä saattoi nököttää vain Ikuisia kertomuksia -sarja ja sukuraamattu. Onneksi kyläkouluissa sentään oli ne omat muutamat hyllymetrit, joita ahmia. Hyvä niin. Huolestuttavaa on se, että nuorten kieli köyhtyy. Tekstiviestit ovat jotain käsittämättömiä lyhenteitä ja merkkejä. Kokonaisuudet kuten kirjaelämykset ovat ihan liian hidasta tekemistä, pakkolukemiset kuitataan googlettamalla. CTRL + c ja CTRL + v pelastavat pälkähästä. Ei siinä sinänsä mitään, mutta kun ihminen jossain elämän vaiheessa havahtuu. Huomaa, että hiusten sukimisen, muotivaatteilla hifistelyn ja selfien sijaan olisikin ollut järkevämpää käyttää aikansa ihan eri tavalla muista erottuakseen.