Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Satakunnan Yrittäjät Verotiedot

Näyttely: Martat toivat myös ilon arjen hallintaan

Vartissa valmista! Suomineidon voileipäpöytä ja Ihanaa itselle. Miten paljon onkaan naisten nykyasemasta ja kotitöiden jakautumisesta Marttoja kiittäminen. Merikarvian kirjastossa oleva Martta-näyttely paljastaa monen sinnikkään naisen aikaansaannokset, jotka heijastuvat yhä tähän päivään. Äänioikeutta ei Suomen naisille olisi saatu niin aikaisin kuin vuonna 1906. Jo seuraavana vuonna ensimmäiset naiset vaikuttivat myös eduskunnassa. Marttojen historia alkaa vuodesta 1899. Elettiin siis aikaa, jolloin myös Merikarvian kirkko valmistui. Ruuan ja ravitsemuksen lisäksi Martat olivat asialla kodin talouden, kodinhoidon, puutarhanhoidon ja ympäristön hyväksi. –Kansainvälinen työ on myös lähellä sydäntäni, Lauttijärven Marttojen näyttelyvastaava Leena-Sisko Vanhatalo totesi laajentuneesta tehtäväkentästä. Arjen hallinta keskeisimpänä teemana muistuttaa yhä siitä, miten pienilläkin asioilla voidaan edesauttaa perheen hyvinvointia. Aikoinaan esimerkiksi pienkanalan tuoton lisääminen oli Marttojen aikaansaannosta. Näyttely saa kokijansa suorastaan hymyilemään. Niin valovoimaista työ naisten ja kodin hyväksi on ollut. Oli nimittäin aika, jolloin nainen ei ihan sumeilematta uskaltautunut sunnuntaisin ulos kodistaan. Emäntä-lehdessä ja sittemmin Martta-lehdissä rohkaistiin ulkoilemaan, lähtemään pois kammioista. Jopa sunnuntaisin. Omaa aikaa mutta myös rahaa piti olla. Sitä saatiin pienimuotoisille puutarhatuotteiden ja käsitöiden myynnillä. Kapiokirstun kokoaminen kuului jo nuorten tyttöjen iltapuhdetöihin. –Kässä-marttamme käyvät myös kouluilla opastamassa esimerkiksi napinläven tekoa, Vanhatalo kertoi kouluyhteistyöstä. Tarkoitus on, että Martat pääsevät pian myös jakamaan siivousoppejaan koululaisille. Yhteistyötä on tehty muun muassa satakuntalaisen Sinituotteen kanssa. Moppirata tuo kotiaskareet tutuiksi. Lauttijärven Martat juhlivat pian Katja Rinteen johdolla 70-vuotistaivaltaan. Elisa Ollilan luotsaamat Honkajärven Martat ovat toimineet puoli vuosisataa. H elena Tähkäsen vetämä Uusmartat syntyi 29 vuotta sitten vuosien tauon jälkeen kirkonkylän naisten iloksi. Varsinaisesti aluejakoa ei kuitenkaan ole, vaan liittyä voi mihin tahansa – myös Martit ovat tervetulleita. Juttua on muutettu 30.10. klo 15.25 puheenjohtajien ja näyttelyvastaavien nimien osalta. Merikarvia-lehdessä (19.10 2017) sekoittuivat virheellisesti Marttojen Merikarvian paikallisyhdistysten näyttelyvastaavien ja puheenjohtajien vastuut. Lauttijärven Marttoja johtaa Katja Rinne, Honkajärven Marttoja Elisa Ollila ja Uusmarttoja Helena Tähkänen. Yhdistysten näyttelyvastaavina kirjastossa järjestetyn näyttelyn kokosivat em. yhdistysaktiiveina Leena-Sisko Vanhatalo, Kirsi Mattila ja Heli Huhtala. Martat monessa mukana -näyttely Merikarvian kirjastossa 23. lokakuuta asti.