Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Satakunnan Yrittäjät Verotiedot

Pääkirjoitus: Sote-uudistus alkaa kalskahtaa tympeältä

Muutosagentit ovat liikkeellä. Nimike työnkuvana kuulostaa sote-uudistukseen liitettynä sangen työläältä ellei suorastaan uuvuttavalta. Bond-maisia virnistyksiä ja silmäpeliä agenttien arkeen ainakaan ei liity – uskaltaisin väittää. Hienoa olisikin päästä aistimaan näiden suunnittelupalaverien ilmapiiriä ja raportoimaan keskusteluavauksia. Sisäpiirin raporttien perusteella edistysaskeleet ovat huimia, vaikka vuoden lisäaika otettiinkin. Haurasta on niin kuin ydinvoimalatyömaan betoni, ja sekin hanke venyy ja vanuu. Professori Heikki Hiilamo arveli jo vuonna 2015 kirjoittamassaan pamfletissa, että sote-uudistuksen lopullinen mitta on siinä, miten muutokset helpottavat ylivoimaisiltakin tuntuvien vaikeuksien keskellä kamppailevia ihmisiä. Olettaa sopii, että asiakkaita riittää ja ammattitaitoista henkilökuntaa. Näissä kohtaamisissa täytyy olla melkoisen herkät anturit, että oikea palvelu löytyy kerralla ja hyvä laatu halvalla. Merikarvian näkökulmasta tekisi mieli kurkata tulevaisuuteen, että pääsevätkö pitkäaikaiset kesäasukkaat entistä paremmin paikallisten palvelujen äärelle. Ikäviä esimerkkejä on kotikuntaan passittamisista. Ihmiset liikkuvat yhä enemmän niin työn perässä kuin lomilla, joten miten se valinnanvapaus mahtaa sote-palveluissa lopulta toteutua. Jännittää, mitä päättäjät lopulta tietävät asiakkaiden tarpeista. Entistä parempia palveluja meille veronmaksajille aiempaa edullisemmin on raju tavoite.