Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Satakunnan Yrittäjät Verotiedot

Outoja ilmiöitä: Toiset näkevät, toiset eivät koskaan

Kyläkoulun opettaja käveli Honkajoella illalla kohti kotia, kun metsästä kuului äkkiä outoa valitusta. Ääni loppui, mutta toisena iltana hän kuuli sen jälleen. Opettaja rohkaistui kertomaan asiasta kylässä asuvalle vanhalle mummolle. Mummo kertoi hänelle rajafaarista. Kylässä oli ennen asunut mies, joka oli siirrellyt omin luvin rajapyykkejä maanomistajien välillä itselleen edulliseen suuntaan. Rajapyykin rikkomista pidettiin niin suurena rikoksena, että rikkoja joutuu ikuisesti kulkemaan rikkomaansa rajaa. Opettaja kertoi tarinan oppilaalleen 1930-luvulla. Paikkakunnalla on kuultu rajafaarin valitusta vielä nykyäänkin. Honkajoella asuva runoilija-kirjailija Raili Heikkilä on kerännyt pohjoissatakuntalaisilta tällaisia muistoja kirjaksi nimeltä Hiilenväkeä ja muita selittämättömiä tositarinoita . Tarinoissa ihmiset näkevät enteitä, vainajat ilmestyvät läheisille, metsässä kohdataan haltioita ja pikkuväkeä. Nyt tekisi mieli lähteä Honkajoelle katsomaan näitä paikkoja, joissa erikoisia kulkijoita on havaittu. Mutta se ei käy. Heikkilä on kerännyt aineiston vuosikymmenten aikana osana kansanperinteen keruuta. Haastatellut kertoivat hänelle kokemastaan luottamuksellisesti, eikä Heikkilä siis paljasta tapahtumapaikkoja tai kertojien nimiä. Eivätkä kertomukset edusta hänelle viihdettä tai kummitusjuttuja. –Tällä seudulla ei ole pidetty niin kummana, jos joku jotain näki tai kuuli, Heikkilä sanoo. Rahanlainaaja-tarina kertoo 1900-luvun alussa Honkajoella asuneesta merkillisestä miehestä, joka osasi ajaa hirvet navettaansa. Mies kätki hirvenlihat poliisilta piilokuoppaan, eräänlaiseen salakellariin. Siellä oli myös rahakätkö, josta mies lainasi rahaa anojille. Rahojen huhuttiin olevan peräisin seudulla tapaturmaisesti kuolleelta kauppamieheltä. 1970-luvulla hirvipassissa ollut mies huomasi yhtäkkiä maan pettävän allaan. Hän putosi kuoppaan ja paikkakuntalaisena ymmärsi heti, minkä kätköpaikan oli löytänyt. Paikalla kerrotaan kuuluvan edelleen merkillistä kilinää, kuin joku laskisi rahoja. Heikkilän mukaan yleinen ilmapiiri on muuttunut viime vuosina myötämielisemmäksi selittämättömille kokemuksille. Siihen ovat vaikuttaneet esimerkiksi tohtorintutkinnon suorittaneet kaksoset Harri ja Ilkka Virolainen , jotka ovat kertoneet julkisuudessa omista yliluonnollisista havainnoistaan. Kirkon tutkimuskeskuksen tekemän tutkimuksen mukaan suomalaisista 34 prosenttia uskoo ainakin osittain näkymättömiin maailmoihin tai olentoihin. Aihe on silti yhä niin arka, että Heikkilän haastattelemat ihmiset toivoivat, etteivät he tule julki kokemuksineen. –Varsinkin miehet vaikenivat usein näkemästään, koska he pelkäsivät, että heidät leimataan vähän hupsahtaneiksi, Heikkilä sanoo. Monet tarinoista ovat myös hyvin henkilökohtaisia: Kuollut henkilö ilmestyy niissä läheiselleen. –Erään papan luokse ilmestyi vanha ystävä ja jutteli jonkin aikaa niitä näitä ennen kuin katosi tyhjyyteen. Keskustelu sujui rauhallisesti, mutta tapahtuman jälkeen mies vapisi kauttaaltaan, kun hän ymmärsi ystävänsä kuolleen jo monta vuotta sitten. Näitä kokemuksia on ollut paljon, Heikkilä sanoo. Osa kirjan tarinoista kertoo 1800-luvulla tapahtuneesta, osa viimeaikaisista tapauksista. Viime vuosina ihmiset ovat kertoneet Honkajoella liikkuvasta hattupäisestä herrasta ja rajafaarin valituksesta. Tässä kohtaa haastattelua paljastan oman näkemykseni. Näin kerran haamun itsekin, nuorena – ja pahassa univajeessa. En usko mihinkään yliluonnolliseen. MItä Heikkilä haluaisi sanoa kaltaisilleni ihmisille, jotka eivät usko näkymättömiin todellisuuksiin? –Jokainen saa uskoa, mitä haluaa tai olla uskomatta. Toiset näkevät, toiset eivät koskaan. Vapaasti saa kieltäytyä uskomasta, en leimaa ketään siitä. Enkä leimaa niitäkään, jotka ovat nähneet ja kuulleet, kun olen itsekin nähnyt ja kuullut. Hän kertoo näkevänsä joskus asioita ennalta, esimerkiksi suruviestien tulon. Mies kulki ikivanhaa oikopolkua pitkin metsässä Siikaisissa ja kuuli yllättäen puhetta keskellä korpea. Jonkin matkan päässä polulta näkyi metsän keskellä suuri komea talo. Piha oli täynnä väkeä ja musiikkikin soi. Mies ihmetteli, koska ei tiennyt metsässä olevan niillä main mitään taloa. Paluumatkalla hän päätti poiketa taloon katsomaan, mitä siellä tapahtui. Hänen palatessaan samaa reittiä takaisin talosta ei näkynyt jälkeäkään. Tarinanpätkät artikkelissa on kerrottu Hiilenväkeä ja muita selittämättömiä tositarinoita -teoksen pohjalta. Syntynyt vuonna 1942. Honkajoella asuva runoilija-kirjailija. Kerännyt vuosikymmeniä kansanperinnettä Suomalaisen Kirjallisuuden Seuralle sekä Museovirastolle. Julkaissut aiemmin mm. runoteoksia ja Railin runokortit sekä Torpan tarinat -postikorttisarjoja yhdessä tyttärensä Pauliina Heikkilän kanssa, joka on ammatiltaan graafinen suunnittelija. Uusin teos Hiilenväkeä ja muita selittämättömiä tositarinoita (Paperisilppuri 2017). Kirjan tarinat on koottu pääosin Isojoelta, Honkajoelta, Kankaanpäästä ja Siikaisista. Kaksi on Kannuksesta ja Kurusta.