Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Satakunnan Yrittäjät Verotiedot

Joulusaunan hämärässä lauletaan Maa on niin kaunis

NOORMARKKU Anne Mattilan joulufiilis syntyy joulukonserttien mukana. –Jos minulla ei olisi omia, kävisin varmasti muiden konserteissa. Tämän vuoden ensimmäiset joulukonserttinsa Anne Mattila piti viime viikolla Porissa ja Loviisassa. –Välissä on joku tavallinen iskelmäkeikka, mutta muuten luvassa nyt on jouluista ohjelmistoa. Anne Mattila lupaa joulukonserteissaan kuultavan tänä vuonna aika paljon kappaleita, joita hänen ohjelmistossaan ei aiemmin ole ollut. Luvassa on monipuolinen elämys. –Olen innostunut hienoista sovituksista, joita lauluihin on tehty. Mukana ovat muun muassa Gloria , Nyt riemuiten tänne ja Lumiukko -elokuvan tunnuslaulu. Konsertissa soi pianon lisäksi muun muassa kitara, ja luvassa on välillä jopa neliäänistä laulua. Onko joku joulun laulu Anne Mattilalle se kaikkein rakkain? –Se voi vaihtuakin vuosien mittaan. Carola Häggkvistin säveltämä Taivas sylissäni on ollut sellainen jo jonkun aikaa, ja Jukka Kuoppamäen Aavistus . En etsi valtaa loistoa kruunaa kuitenkin aina joulun tunnelman. Työ vie Anne Mattilaa jouluviikolle asti. Sitten ohjelmaan mahtuu myös joulun laittoa äidin kanssa. Jouluaattona vietetään todellista perhejoulua, kun kotiin kerääntyy seitsemän sisarusta puolisojensa ja 11 lapsensa kanssa. Vaikka lähes koko Anne Mattilan perhe laulaa, ei laulu raikaa jouluna erityisen runsaana. –Mutta perinteenä on, että naisten saunavuorolla laulamme. Kynttilän valossa lauteilla kajahtaa Jouluyö, juhlayö ja Maa on niin kaunis . Joulupäivän kaikki viettävät omassa kodissaan rauhallisissa tunnelmissa. –Aattoiltaan kuuluu haudoilla käynti ja joulupäivänä menen kirkkoon, Anne Mattila kertoo vielä jouluperinteistään. Entä mitä toivot joululahjaksi? –No en mitään, laulaja nauraa. –Joka vuosi sovimme sisarusten kanssa, ettei osteta toisillemme mitään, mutta aina joku paketti kuitenkin laitetaan. Lahjojen anto keskittyy suvun lapsiin, vaikka heillekin yritetään opettaa kulttuuria, johon eivät kuulu valtavat lahjaröykkiöt. Lahjojen hankkiminen sinänsä on Anne Mattilan mielestä mukavaa puuhaa, kunhan siihen vain löytyy aikaa. –Yhtenä vuonna hankin lahjat heinäkuussa, kun minulla oli pari viikkoa lomaa. Jouluviikolla kelpasi sitten ottaa ne esiin ja paketoida. Itsenäisyyspäivä kuluu Anne Mattilalla tänäkin vuonna töissä, nyt Helsingissä. –Satavuotiasta Suomea juhlistin jo galleriassani Karviassa, jonka kesänäyttelyn teemana oli Lapsuusmuistoja 100-vuotiaassa Suomessa . Tauluja maalatessani soi Sibelius ja Anssi Tikanmäen Maisemakuvia Suomesta . Tällä hetkellä syntyy jo maalauksia ensi kesän näyttelyyn, niiden joukossa on tauluja, jotka Anne Mattila näki unessa. –Näin itseni esittelemässä vierailijalle töitä, jotka oli signeerattu vuodelle 2018! Talven aikana kahvila-gallerian pihapiiriin siirretään noin 300-neliöinen vanha hirsirakennus, joten jatkossa yhä isompi määrä kävijöitä voidaan ottaa vastaan. –Ja ennen tammikuun puoliväliä ilmestyy Mökkireissu -ohjelman ympärillä uusi singleni Arjen supermies , joka on tavallisen ihmisen tavallinen tarina, Anne Mattila paljastaa. Anne Mattila esiintyy LC Noormarkun järjestämässä hyväntekeväisyyskonsertissa Noormarkun kirkossa to 7.12. klo 19. "Jos minulla ei olisi omia joulukonsertteja, kävisin muiden konserteissa. Niistä alkaa joulutunnelma. Anne Mattila Laulaja