Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Satakunnan Yrittäjät Verotiedot

Pääkirjoitus: Puolitaival aloittaa uuden aikakauden 150-vuotiaassa kunnassa

Merikarvia on nyt kunnanjohtajansa valinnut ja demokratiassa kansa ilmaissut painavan sanansa. Diplomi-insinööri Kimmo Puolitaival, 61, on kokenut ja monilla foorumeilla näyttönsä antanut asiantuntija. Käytäväpuheiden perusteella oletuksena oli, että Keskustapuolueen yksinkertainen enemmistö pystyy yksin viemään tahtonsa läpi. Rivit kuitenkin hajosivat. Kun puolueväriä selkeimmin tunnustanut Markus Ojakoski näyttäytyi 1. joulukuuta Merikarvian joulunavauksessa, päät kääntyilivät. Keskustan valtuustoryhmä otti "pojan" vielä kuultavaksi. Miksi rivit hajosivat? Siitäkin on monta versiota. Demareillakin on ollut kivuliaat hetkensä mielitiettynsä kuntapomon nimeä suljetussa lippuäänestyksessä väkertäessään. Jyllääviä voimia pelissä oli muitakin kuin puoluepoliittisia. Ajatusta naisjohtajasta Merikarvia sentään jo tunnusteli, sillä tuskin vuonna 2017 enää tyydytään puhumaan vain kiintiönaisista. Siikainen, Isojoki, Honkajoki, Karvia ja Jämijärvi ovat jo näyttäneet monelle kunnalle mallia, että naisjohtajat menestyvät johtajina. Soveltuvuusarviointien perusteella eroja ei tiettävästi liiemmin pystytty tekemään kolmen arviointiin edenneen välille. Valintaa ne tuskin helpottivat. Puolitaival asettuu 150-vuotiaan kunnan johtoon mukaan huhtikuussa 2018. Niin henkilökunnalla kuin kuntalaisilla on monta kuukautta aikaa miettiä, miten kukin hänelle tukensa antaa.