Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Satakunnan Yrittäjät Verotiedot

Virkeä viisikymppinen: Sotaveteraanit järjestävät monenlaista toimintaa

Merikarvian Sotaveteraaniyhdistyksen toiminta jatkuu vilkkaana alkaneena vuotena. Vuoden ohjelmaan kuuluu yli 20 eri tilaisuutta. Merkittävin tapahtuma, seutukunnallinen kirkkopäivä, on kesäkuussa melkoinen voimain koitos, sillä vieraita, sotaveteraaneja, -invalideja, rintamaveteraaneja, veteraanileskiä, sotaorpoja ja lottia mahdollisten avustajien kanssa saapuu tilaisuuteen arviolta noin 250. Kirkkopäivä alkaa messulla kirkossa, jonka jälkeen on ruokailu alustavan suunnitelman mukaan seurakuntatalolla ja Veteraanikorsulla. Ruokailun jälkeen alkaa juhla kirkossa. Musiikkipitoisessa juhlassa juhlapuheen on yleensä pitänyt piispa. Nyt 10. kerran järjestettävä kirkkopäivä on ensimmäinen Merikarvialla pidettävä. Veteraaniyhdistys täyttää huhtikuun alussa 50 vuotta. Juhla vietetään Kansallisena veteraanipäivänä. Sotaveteraaniviikon juhla seurakuntatalolla on talvisodan päättymispäivänä 13. maaliskuuta. Tämän tilaisuuden lisäksi seurakunnan toimesta on kahdesti vuodessa Nuortenniemessä saunahartaus. Kerhotilaisuuksissa kuullaan myös seurakunnan tervehdys. Seurakunta onkin merkittävä veteraanityöntukija. Maistuvaa lohisoppaa lisukkeineen on saatu nauttia jo yli 20 kertaa Kipinäkehdossa, jossa keittoa on tarjonnut Merikarvian VPK. Myös Saalem-seurakunta on syksyllä kutsunut veteraanit kannatusjäsenineen hengelliseen tilaisuuteen, jonka päätteeksi on ollut tarjolla monipuolinen päivällinen. Myös kunta on esimerkillisellä tavalla tukenut veteraanitoimintaa. Toimintavuoden huipentumat ovat ohjelmallinen joulujuhla ruokailuineen, sekä itsenäisyyspäivän juhla. Vuoden aikana järjestetään Korsulla kaksi eri luentotilaisuutta koskien asekätkentää ja Mannerheim-ristin ritareita. Kesällä Merikarvialla järjestetään myös valatilaisuus. Merikarvian Sotaveteraaniyhdistyksessä on tällä hetkellä 11 rintamamiestunnuksen omaavaa veteraania ja noin 30 veteraanien leskiä. Kannatusjäsenet huomioiden jäsenmäärä on 120. Yhdistyksen puheenjohtajana toimii Erkki Vanhatalo ja sihteerinä Veli Tiitinen. Yhdistyksessä toimii aktiivinen naisjaosto Maija Kaipion vetämänä.