Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Satakunnan Yrittäjät Verotiedot

Nuori äiti antaa raudalle kyytiä – seuraavaksi edessä ovat SM-kisat

Voimailulajit elävät tällä hetkellä vahvaa nousukautta Satakunnan alueella. Myös Merikarvia tunnetaan voimailupiireissä vireänä paikkana, kiitos Merikarvian Voimailijoiden. Sekä voimanoston että painonnoston puolella toimivan seuran jäsenet ovat viime vuosien aikana olleet tuttua kauraa jopa arvokisaedustusten puolella. Viimeisimpänä esimerkkinä ja tienraivaajana toimii Anniina Luotonen , joka voitti joulukuussa järjestetyissä klassisen voimanoston SM-kisoissa naisten yli 84 kiloisten sarjan. Samalla irtosi myös matkalippu tulevan marraskuun EM-kisoihin Latvian Kaunasiin. Tavoitteita on myös Marianne Kriikkulalla . Jos EM-kisoihin matkaavan Luotosen voimailulajitausta on jo kunnioitettavasti miltei 20 vuoden mittainen, 26-vuotiaan Kriikkulan ensikosketus lajiin tapahtui taannoin, melko tavanomaisin tavoin. – Voimanosto tuli kuvioihin mieheni Antin kautta. Hän alkoi aikanaan harrastamaan voimanostoa, ja lopulta sai houkuteltua minut kuntosalin kautta lajin pariin. Itse olen ollut lajin parissa aktiivisesti noin parin vuoden ajan, toteaa Kriikkula. Kriikkula palasi kilpanostojen pariin pari viikkoa sitten Kankaanpäässä järjestetyissä klassisen voimanoston kilpailuissa. – Saimme Antin kanssa vauvan, ja siksi en ollut kilpanostokehissä yli vuoteen. Pitkään taukoon nähden Kankaanpään kisat menivät varsin hyvin. Kisoista lähdin hakemaan SM-kisapaikkaan oikeuttavan tulosrajan rikkomista, ja siinä onnistuinkin melko vaivattomasti. Oikeastaan kahdeksan nostoa yhdeksästä onnistui, joten kokonaisuudessaan pitää olla tosi tyytyväinen. Kankaanpäässä nostettu kolmen lajin yhteistulos 305 kiloa ylittää reilusti SM-kisarajan, 245 kiloa. Mariannen aviomies Antti nähtiin MeVon Luotosen tapaan viime joulukuun SM-voimanostokisoissa. 105 kilon sarjassa mies oli jalkakyykyn ja penkkipunnerruksen jälkeen vielä kiinni jopa mitaleissa, mutta lopulta kilpailun viimeisen osion, maastanoston jälkeen yhteistulos riitti kuudenteen sijaan. Miten treenaamiselle löytyy aikaa, kun pariskunnan molemmat osapuolet ovat salin vakiokäyttäjiä sekä perheessä on nuori lapsi? – Tietysti kuvio tuo hieman haasteita, ja aikataulullisesti täytyy omia harjoituksia järjestellä ja mennä myös lapsen aikataulujen mukaan. Meillä on myös Merikarvialla laaja tukiverkosto, joka auttaa aina tarpeen tullen. Eli tilanne on sen suhteen kyllä ihan hyvä, kertoo Kriikkula. Lähitulevaisuuden tavoitteena Kriikkulalla on kehittyä nostajana. Suoria tulos- tai kisatavoitteita hän ei kuitenkaan halua nostaa esiin. – Tietysti suomenmestaruuskilpailuihin haluan mennä edustamaan, jos ja toivottavasti, kun mitään loukkaantumisia ei matkalla tule. Suoria sijoitustavoitteita kisoihin ei ole, vaan lähden kehittämään itseäni ja rikkomaan omia ennätyksiäni. Merikarvialla on viime aikoina panostettu myös voimailijoiden oloihin. Kriikkulan mukaan harjoitusolosuhteet kestävät vertailun muihinkin paikkakuntiin. – Mielestäni olosuhteet täällä ovat nykyään varsin hyvät. Kuntosalia päivitettiin vähän aikaa sitten, ja tilat sekä välineet ovat nyt varsin asialliset. Vaikka Merikarvia on pieni kunta, niin meidät on huomioitu täällä hyvin, päättää Kriikkula. "Suomenmestaruuskilpailuihin haluan mennä edustamaan, jos ja toivottavasti, kun mitään loukkaantumisia ei matkalla tule. Suoria sijoitustavoitteita kisoihin ei ole, vaan lähden kehittämään itseäni ja rikkomaan omia ennätyksiäni. Marianne Kriikkula