Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Satakunnan Yrittäjät Verotiedot

Taitoluistelijoita lisää – Luistelemaan oppii ilon kautta

TAITOLUISTELU Eumer-Areenan kahdessa pukukopissa on huisketta, kun opettajat Minna Seppälä-Kortessalo ja Riitta Palomäki sitoivat 28:n ekaluokkalaisen kengännauhoja. Sen jälkeen koulun nuorimmaiset viilettivät jäällä. Toiset astuivat kaukaloon vielä hieman arastellen ja haparoiden, mutta etenkin ringette- ja jääkiekkoharjoituksissa kävijät viilettivät totutusti. Tunnin alkajaisiksi Minna-opettaja ohjeisti nätisti rivissä istuvia, kypäräpäisiä urheilijoitaan. – Toisia ei saa töniä, eikä koskettaa ja kuunnelkaa ohjeita. Minna lähti jäälle ja Riitta Palomäki sekä iltapäiväkerhon ohjaaja Helena Palomäki toimivat huoltojoukoissa. – Kaikki lähtivät mukaan hyvällä fiiliksellä. Luistelu on mahdollista aloittaa jo ennen kouluikää päiväkodissa. Minna Seppälä-Kortessalo arvioi, että siksi monet jäähallissa harrastuksen aloittaneet ovat jo taitavampia luistelijoita kuin samanikäiset aikana ennen jäähallia. Liikuntaneuvoja Enni Aaltonen opettaa luistelun saloja yläasteen ja lukion oppilaille. Kevätkaudella hän aloitti keskiviikkoisin kansalaisopiston kurssin Taitoluistelun alkeet 5–10 -vuotiaille. – Opettelemme perusluistelutaitoja ja teemme erilaisia taitoluistelun alkeisliikkeitä. Mukaan mahtuu vielä, ja luistelemaan voi mennä, vaikkei olisi ennen luistimilla seissytkään. Vanhemmat voivat halutessaan tulla lapsen avuksi jäälle. Enni kertoo, ettei aluksi ole niin väliä, hankitaanko lapselle kaunoluistimet vai hokkarit. – Hokkareilla on helpompi opetella potku perusluistelutekniikan harjoittelussa, mutta taidon kehittyessä kaunoluistimilla pystyy helpommin harjoittelemaan taitoluistelua. Liikuntaneuvoja sanoi, että lapsi voi aloittaa luistelun jo silloin kun oppii juoksemaan. – Mitä nuorempana aloittaa, sen parempi, ja tasapaino kehittyy treenaamisella.