Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Satakunnan Yrittäjät Verotiedot

Annu Valonen kolunissaan: Kirja on ystävä

Olen aina rakastanut kirjoja. Jo taaperoiässä menin käsi isän kädessä kirjastoon, joka sijaitsi kotiamme vastapäätä. Isällä dekkareita, minulla satukirjoja. Elävästi muistan sen riemun, kun opin lukemaan. Käsittämättömät merkkijonot valkoisella paperilla hahmottuivat tavuiksi, sanoiksi, lauseiksi, avaten uusia maailmoja! Kirjat olivat ystäviäni yksinäisinä hetkinä. Viisikkokirjojen, Tarzaneiden ja Tiina-kirjojen kautta etenin pitkiin romaaneihin. Mustakorva Bim, oli niin vaikuttava, että tein siitä kympin esitelmän äikäntunnille. Läksykirjat eivät kiinnostaneet, vain äidinkielen ainekirjoitus. Jos olisin edes murto-osan lukuenergiastani käyttänyt koulukirjoihin, olisin varmasti muutamankin alan varaprofessori jossain kivassa virassa. Jos joku toinen sai tajuntaa räjäyttävän kokemuksen matematiikan yhtälöiden ratkeamisesta, minulle sen antoi kirjallisuus ja sieltä avautuvat ihmeelliset maailmat joihin uppoutua. Kirjat joita ei malttanut laskea käsistään, jotka tempaisivat mukaansa. Kirjat joiden lukemista hidasteli, koska ei olisi halunnut niiden loppuvan koskaan. Kirja on ystävä, joka ei jätä koskaan. Sen voi ottaa esiin automatkalla tai junassa. Lentokoneessa pilvien päällä voit lukea ja lentää. On kirjoja eri tilanteisiin. Nukkumaan mennessä puutarhakirjoja, värikkäitä kuvia kukista tai hedelmäpuista, suunnittelen tulevan kesän istutuksia ja toimia, kuvat siirtyvät uniini. Äänikirjoja voi kuunnella pitkillä automatkoilla, lenkillä, bussissa, kokonainen kirjasto helposti ja pienesti pakattu kännykän sovellukseen. Kirjat ovat tuoneet minulle myös turvallisuuden tunnetta. Kodissani on aina ollut paljon kirjoja ja olen raahannut niitä laatikkokaupalla mukanani lukuisissa elämäni muutoissa. Jos jotain kerään, niin kirjoja. Joistain kirjoista en malta luopua. Mika Waltarin miltei koko tuotanto, en ole raaskinut luopua niistä. Walentin Chorell, suomenruotsalainen kirjailija, jota moni ei tunne, rakkaimpia kaikista. Lapset ja nuoret lukevat yhä vähemmän, kouluissa ei enää vaadita lukemaan kirjoja samalla tavalla kuin ennen. Huolestuttavaa. Ei asiatekstien lukeminen tai lyhyiden tekstipätkien näpyttely kehitä samoin laajaa tekstin hahmotuskykyä kuin paksun romaanin lukeminen. Kirjan lukeminen alusta loppuun saakka vaatii syventymistä kirjan maailmaan, se vaatii eläytymiskykyä ja pitkäjänteisyyttä, mielikuvitusta. Lapsilla on yhä enenevässä määrin keskittymishäiriöitä. Entä jos se onkin vain lyhytjänteisen ja hektisen todellisuutemme heijastumaa. Aivot ovat muokkautuva elin, jota pystyy harjoittamaan samoin kuin lihaksia kuntosalilla. Kun aivoille antaa oikeanlaisia tehtäviä, vaikkapa kaksisataasivuisen romaanitekstin, ne harjaantuvat pikkuhiljaa hahmottamaan laajempia kokonaisuuksia. Lapsia olisi hyvä kannustaa, jopa hieman patistaa kirjojen pariin. Antaa lukurauhaa ja valvoa, että lapsi löytää kirjallisuuden ihmeellisen maailman. Se on meidän aikuisten velvollisuus tässä sirpaleisessa todellisuudessa. "Lapsia olisi hyvä kannustaa, jopa hieman patistaa kirjojen pariin.