Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Satakunnan Yrittäjät Verotiedot

Sodassa eniten väkeä menehtyi vankileireillä – terroria harjoittivat sodan molemmat osapuolet

Vaikkeivät sisällissodan taistelut Merikarvialla olleet rajuimmat mahdolliset, niin merikarvialaisten kuolonuhrien määrä oli kuitenkin 93 kuollutta. Eniten paikkakuntalaisia kuoli vankileireillä, kaikkiaan 65. Sodassa valkoisia kaatui 4 ja punaisia 11. Valkoisia surmattiin 3 ja punaisia 10. Yliopistonlehtori Riina Haanpää on perehtynyt Merikarvian maisemissa käydyn sisällissodan vaiheisiin. Hänen mukaansa vuonna 1917 elintarvikkeista oli pulaa, ja hinnat kohosivat. Kunnanvaltuusto esitti Ahlström Osakeyhtiölle, että saha korottaisi työläisten palkkoja. Valtuusto itse korotti hätäaputyöläisten palkkoja. Paikallinen suojeluskunta järjestäytyi jo syyskuussa 1917. Eduskunta julisti vuoden 1918 alussa suojeluskunnat maan virallisiksi järjestyksenvalvojiksi. Työväen kaarti aloitti toimintansa marraskuussa 1917 Köörtilässä. Kaarti maksoi miehille palkkaa 15 markkaa kuussa sekä ruoan ja vaatetuksen. Vuoden 1917 lopulla kaartiin kuului kaikkiaan 60 miestä. Aseita punakaartilla ei juuri ollut. Merikarvialla sotatoimet alkoivat terroritilaston mukaan helmikuun 15. päivänä. "Seuraavana päivänä eli 16.2. kuljetettiin kunnan työläisiä miltei järjestään tutkittavana, yhtä hyvin naisia kuin miehiäkin." Sitä ennen venäläiset sotilaat oli riisuttu aseista, ja he olivat poistuneet pitäjästä. Merikarvialla varsinaisia taisteluja käytiin kunnan eteläpäässä. Pori oli punaisten hallussa, ja Merikarvia pääosin valkoisten. Haminaholmassa taisteltiin 21.–25.2.1918 ja Pirttijärvellä ja Pohjansahassa 25.–26.2.1918. Punaiset saivat hetkellisesti haltuunsa Merikarvian eteläosan kylät, kuten myös Haminaholman ja Pohjansahan. Taistelujen verisin päivä oli 25. helmikuuta, jolloin Haminaholman ja Pirttijärven taisteluissa kaatui 14 punaista ja 11 valkoista. Merikarvialaisia osallistui taisteluihin muualla Suomessa. Ahlaisissa he taistelivat helmi–maaliskuussa ja Hämeenkyrössä ja Mouhijärvellä huhtikuussa. Terroria harjoittivat niin valkoiset kuin punaisetkin. Esimerkiksi 17.2.1918 valkoiset ampuivat kotipihallaan Lankoskella työmies Frans Viktor Österlundin . Syytä surmaamiseen ei koskaan selvitetty. Irene Kyläkosken päiväkirjasta löytyy maininta punaisesta terrorista: "Kyllä ne isännät oli niin raa'asti rääkätty, ettei tähän maailman aikaan luulisi kenenkään ihmisen tekevän sellaista. Ensin punaiset olivat pistäneet kylkiin pistimillä, sitten viilletty käsivarret halki, leikattu kieli pois, pistetty pistimillä silmät puhki ja sitten vasta ammuttu siihen tielle!" Punakaartin toiminta oli hyvin epäsotilaallista ja järjestäytymätöntä. Suojeluskunta puolestaan oli saanut Saksassa koulutettuja jääkäreitä organisoimaan toimintaansa. Sodassa hävinneitä punaisia tuomittiin vankileireille. Tuomioon vaikuttavia tekijöitä olivat esimerkiksi ryöstelytoiminta, aseen kantaminen ja aseen kanssa suoritettu vahtipalvelus, taisteluihin osallistuminen ja kiihottajana esiintyminen. Kaikkiaan 145 merikarvialaista tuomittiin. Merikarvialla vankeja säilytettiin väliaikaisesti talojen kellareissa ja saunoissa. Valkoinen kenttäoikeus tuomitsi punaisia kenttäoikeudessa, joka ei täyttänyt oikeudenkäytölle asetettuja minimiehtoja; "Yksilöityjä syytteitä ei esitetty, mahdollisuutta puolustautumiseen ei annettu, todisteita ei hankittu, eikä näin ollen puolueeton oikeudenkäynti toteutunut", toteaa Riina Haanpää Kuunarin kryssi -teoksessa. Osa kuolleista punaisista haudattiin piiloon; soille ja metsien kätköihin. Esimerkiksi Mankaneva oli kolmen punakaartilaisen hautapaikka. Kortesnevan niitylle haudattiin muistitiedon mukaan punaisten kentälle jättämiä uhreja. Vainajat siirrettiin kirkkomaalle vasta toisen maailmansodan jälkeen vuonna 1946. Tuolloin myös punaiset saivat muistomerkin hautausmaalle. Valkoisten muistomerkki oli pystytetty jo vuonna 1919. Sisällissodan päätyttyä erotettiin 11 edustajaa kunnanvaltuustosta. Erotettujen joukko koostui pääosin työmiehistä ja torppareista. Lastensuojeluosaston ja köyhäinhoidon kirjelmin pyrittiin estämään lasten kerjuu ja kuljeskelu. Varakkaampien perheiden toivottiin ottavan kerjäävät lapset hoitoonsa. Vasta vuonna 1942 punaleskille myönnettiin yhteiskunnan toimeentulotuki. "Merikarvialla varsinaisia taisteluja käytiin kunnan eteläpäässä. Haminaholmassa taisteltiin 21.–25.2.1918 ja Pirttijärvellä ja Pohjansahassa 25.–26.2.1918.