Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Satakunnan Yrittäjät Verotiedot

Puupaatilla kivelle kolahtanut kunnanjohtaja: Kauheat lamavuodet pakottivat tekemään jälkikäteen kovalta kuulostavia ratkaisuja – "Olimme umpikujassa"

Edesmenneen Arvo Salon kirjoittamassa ja Kari Tarkkion säveltämässä Ouraoopperassa tamperelaisten pirtupaatti jysähti kivelle Merikarvian Söderskärissä heinäkuussa vuonna 1930. Yksi oopperan katsomossa istuneista ja esityksestä erityisesti nauttineista on ollut Merikarvian kunnanjohtaja Pentti Ala-Luopa, jolla on hieman samanlaisia kokemuksia meriolosuhteista. Ala-Luopalla on keskimoottorilla varustettu puupaatti ja kesämökki Ourassa. Yhtymäkohta löytyy jopa siinä, että vaikka kunnanjohtajalle Ouran karikot ovat tuttuja, on hän jässähtänyt yhtä lailla kiinni Ourassa. Tosin ilman pirtulastia. –Olen ylpeä siitä, että osaan kulkea Ouran karikoissa, mutta totta kai on siellä päässyt myös kolahtamaankin. Kerran jäin kivelle kiinni niin pahasti, että oli hypättävä mereen työntämään paattia pois kiveltä. Vastaavia kolahduksia on sattunut myös virkavuosina kunnassa. Navigointi ei ole aina ollut helppoa, sillä kuntaveneellä on ollut matkassa paljon karikoita. –Ne ovat usein liittyneet työpaikkoihin. Sahan konkurssivuonna 1990 oli kova paikka. Silloin pelättiin kovasti, että miten käy. Soitin apua jopa maaherra Pirkko Työläjärveltä . Kauheat lamavuodet 1990-luvun alkupuolella pakottivat kunnankin tekemään jälkikäteen kovalta kuulostavia ratkaisuja. –Olimme umpikujassa ja menetimme miljoonia markkoja valtionosuuksissa. Jouduin nuorena kunnanjohtajana vaikeaan tehtävään. Kunnasta vähennettiin 14 työntekijää. Kaksi kyläkoulua suljettiin ja viimeiset kolme 2009. Se oli vain pakko tehdä. Uusi isku oli vuonna 2000, kun ruotsalaiset ostivat pussitehtaan UPM:ltä ja ajoivat toiminnan alas viiden vuoden jälkeen. –Sielläkin oli parhaimmillaan 170 työpaikkaa, mutta määrä putosi kolmeenkymmeneen. –Kaikesta on kuitenkin selvitty ja uskon, että tulevaisuudessakin selvitään. Merikarvia ylpeilee hyvillä palveluillaan ja opetusmateriaalistakin ilmaisella lukiollaan. Kunnassa on uimahalli ja jäähalli. –Me olemme olleet tärkeissä asioissa yhtä joukkuetta. Paljon on saatu aikaan. Sen ansiosta, että Merikarvialla ei esimerkiksi ole supistettu kursseja, koulunsa käyneet ovat päässeet hyvin eteenpäin. Kunnanvaltuusto on ollut perinteisesti miehitetty isolla määrällä keskustalaisia, mutta Ala-Luopan mukaan poliittinen sekoitus on muodostunut toimivaksi, sillä kokoomus ja SDP ovat olleet hyvänä vastapainona. –Meillä on ollut asioissa hyvää keskustelua. Olen huomannut, että sopu ja joustavuus on aina tärkeää, sanoo Ala-luopa ja paljastaa sovusta esimerkin perhe-elämästään. –Jos käymme verkoilla, niin vaimo hoitaa verkot ja minä soudan sekä huopaan. Hän ei ole toistaiseksi huutanut minulle. Eläkkeelle jäävä kunnanjohtaja ei aio kuitenkaan itse koskea vastaisuudessa politiikkaan. –Kyllähän joku jo maakuntavaaleihin taisi kysyä, mutta olen tullut omalta kohdaltani siihen tulokseen, ettei se viisaus aina vanhetessa lisäänny. Keskusteluvälit ovat olleet kunnossa myös naapurikuntiin. Ala-Luopa varoo tarkoin kuitenkaan neuvomasta esimerkiksi itsellisiä siikaislaisia. –Esimerkiksi kuntaliitosasiaa siikaislaiset miettivät itse. Onhan meillä jo entuudestaan yhteistyötä. Sen syventämistä hallintoyhteistyöksi mietittiin kolme vuotta sitten. Porille merikarvialaiset ovat joutuneet välillä ärähtelemään perusturvayhteistyössä. –Olemme kyllä Porin kanssa toimeen tulleet, vaikka emme ole kaikkea ymmärtäneet. Meillä on kyllä oikeutettuja vaatimuksiakin. Esimerkiksi hammaslääkäriasia pitäisi saada kuntoon. Merikarvian tunnuslauseena on "sata aurinkoista päivää enemmän". Ala-Luopaan slogan voisi liittyä erittäin pitkän aasinsillan kautta. Hän syntyi samana vuonna kuin Isä Aurinkoinen eli Stalin kuoli. Hieman läheisempi yhteys on siinä, että Ala-Luopa on pitänyt luonteensa kunnanjohtajanakin optimisten aurinkoisena. –Tämä on ollut minulle elämäntapa-ammatti. Jos on ollut raskaita päiviä, niin onneksi minulla on ollut hyvät unenlahjat. Ja se Oura on minun ikioma aurinkorannikkoni. Koko Merikarvian "aurinkorannikkoa" pitääkin Ala-Luopan mukaan jatkuvasti kehittää. –Joka vuosi jotain uutta Campingista Meri-Jukolaan ja Ouraan saakka. Viimeistä toimistopäiväänsä 9.4. Merikarvian kunnanvirastolla työskentelevä hallintotieteiden maisteri, kunnanjohtaja Pentti Ala-Luopa ehti olemaan Merikarvian johtavana virkamiehenä 29 vuotta. Syntyi 2.7.1953 Kurikassa ja käy siellä edelleen pienellä metsätilallaan, mutta on niin merikarvialaistunut, ettei enää tilaa Kurikka-lehteä. On istunut valtion merimetsotoimikunnassa ja tehnyt tuntikaupalla lumitöitä Merikarvian "never forget" ennätyslumipäivänä 9.1.2016, jolloin kuntaan satoi kertaheitolla ennätysmäärä lunta. Ei ole käytettävissä Ouraoopperaan, sillä ei osaa laulaa, mutta statistina voi istua vaikkapa veneessä. "Jos käymme verkoilla, niin vaimo hoitaa verkot ja minä soudan sekä huopaan. Hän ei ole toistaiseksi huutanut minulle.