Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Satakunnan Yrittäjät Verotiedot

Partiotoiminta vaarassa loppua Merikarvialla – ohjaajaksi voi ryhtyä ilman partiotaustaakin

Merikarvialainen Ouran Partiolaiset kaipaavat toimintaansa paikallisia aikuisia harrastamaan ja mahdollistamaan partiotoimintaa. Alueella toimiva Ouran Partiolaiset lippukunta on mahdollistanut alueen lasten ja nuorten partioharrastuksen yli 30 vuoden ajan. Tällä hetkellä toimintaa on vain kerran kuukaudessa 7–15 -vuotiaille. Nyt lippukunta haluaa taas tarjota merikarvialaisille ja lähiseudun lapsille viikoittaisen mahdollisuuden partiossa käymiseen. Haaveissa on myös perheryhmä, jonka puitteissa alle 7-vuotiaatkin lapset vanhempineen voivat osallistua. –Mikäli syksyyn mennessä toimintaa vetämään ei löydy lisää aikuisia, uusia lasten ryhmiä ei näillä näkymin voida perustaa ollenkaan, kertoo Sarita Kuusisto Ouran Partiolaisista. Partio antaa luontokokemuksia, siinä oppii toimimaan ryhmässä sekä kehittämään itseään koko monivuotisen, jopa elämänmittaisen partiouran ajan. Myös aikuiset saavat partiosta itselleen harrastuksen, samalla kun mahdollistavat lapsille ja nuorille harrastustoimintaa. –Merikarvialla partiotilanne on se, että tällä hetkellä lippukunnan aktiiviset aikuiset eivät asu paikkakunnalla. Lippukunnalla on toimiva hallitus, mutta nyt tarvitsemme niitä aikuisia, jotka konkreettisesti vetävät partioiltoja Merikarvialla viikoittain eri-ikäisille lapsille, täsmentää Kuusisto. Mukaan saa tulla kaikenikäisiä aikuisia, joilla on innostusta tulla mukaan toimintaan ilman aiempaa partiotaustaa. Lounais-Suomen Partiopiiri järjestää Ouran Partiolaisten kanssa kiinnostuneille partiokahvit ja infoillan 23. huhtikuuta kello 17.30 partiokololla Antintiellä.