Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Satakunnan Yrittäjät Verotiedot

Harmonikka soi – Kaksi Seppoa musisoi koulukeskuksessa

Harmonikkaviihteen taiturit Seppo Soittila ja Seppo Lankinen vetäisevät palkeet suoriksi Merikarvianjoki-päivän päätteeksi lauantaina 28.4. Vuosalmelta Petsamoon -konsertissaan. Luvassa on ikivihreitä sävelmiä kahdella harmonikalla soitettuna ja laulettuna. Voi olla, että muutama mukava juttukin näiltä pojilta kappaleiden lomassa kuullaan. Seppo Lankinen on kotoisin Lopelta, ja hän on tehnyt päivätyönsä harmonikansoiton opettajana Riihimäen ja Hyvinkään seuduilla. Hän on myös Suomen Harmonikkaliiton varapuheenjohtaja. Viimeiset kymmenen vuotta hän on toiminut freelancer-harmonikansoittajana. Seppo Soittila on kotoisin Hauholta. Hänet tunnetaan loistavana laulajana ja sanavalmiina hanuristina, jonka jutut saavat paatuneimmankin kuulijan nauruhermot herkistymään. Soittila on suosittu esiintyjä harjannostajaisissa, messuilla ja perhejuhlissa. Sepot tekivät ensimmäisen yhteisen keikkansa yli viisitoista vuotta sitten erään pankin ja metsäyhtiön järjestämällä Metsäristeilyllä. Heti ensimmäisistä sävelistä lähtien soitto tuntui luontevalta ja loksahtavan kohdalleen, joten vuosien saatossa yhteisiä esiintymisiä on kertynyt vuosittain noin 20–30 kappaletta mitä erilaisimmissa tilaisuuksissa. Seppojen harmonikat ovat soineet yhdessä niin hirvipeijaisissa ja syntymäpäivillä, kuin yritysjuhlissa, festivaaleilla ja laivakeikoillakin. Konserteissa kuullaan myös lauluja ja huumorijuttuja. Vuosalmelta Petsamoon -konsertti koulukeskuksen auditoriossa 28. huhtikuuta kello 16.