Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Satakunnan Yrittäjät Verotiedot

Kolumni: Saavatko varhaiskasvattajat marssia ulos työpaikoiltaan – hoitopaikka jättää pysyvän jäljen lapselle

Viime päivinä on keskusteltu siitä saavatko varhaiskasvatuksen työntekijät marssia ulos työpaikoiltaan. Lastenhoitajat ja sosionomitaustaiset lastentarhanopettajat vastustavat uutta suunnitteilla olevaa varhaiskasvatuslakia, jonka tavoitteena on varhaiskasvatuksen laadun kehittäminen ja henkilöstön kasvatuksellisen osaamisen vahvistaminen. Hienot tavoitteet kuulostavat pelkältä jargonilta, jonka taustalta löytyy kuitenkin tosi painavaa asiaa. Mitä se sitten muuttaisi päiväkotien arjessa? Lakiesitys muuttaisi päiväkotien henkilöstön kelpoisuusvaatimuksia. Sosionomeilla ei olisi enää pätevyyttä lastentarhanopettajan tai päiväkodin johtajan virkaan ilman mittavaa lisäkoulutusta. Nykyisten lastenhoitajien määrä myös romahtaisi. Uusi lakiesitys ei poista varhaiskasvatuksen todellista ongelmaa. Monissa kunnissa on päiväkodeissa pätevistä ihmisistä pula, päiväkotien ryhmäkoot ovat liian suuria ja sijaisten saaminen vaikeaa. Monessa lapsiperheessä tiedetään, että hyvässä hoitopaikassa saa tittelit heittää romukoppaan. Lastentarhanopettajan koulutus ei takaa sitä, että henkilö on myös hyvä hoitotäti, jonka huomaan lapsensa voi jättää rauhallisin mielin työpäivänsä ajaksi. Jokainen lapsiperhe myös tietää kuinka vaikeaa on viedä lapsensa vieraan hoidettavaksi. Äidin perään päiväkodin ovelle itkemään jäävän lapsen eron tuskaa on sydäntä särkevää kuunnella eikä vanhempaa yhtään lohduta se, että hoitopaikassa kerrotaan lapsen itkun tauonneen heti, kun äiti katoaa näköpiiristä. Hyvä hoitotäti osaa kuitenkin myös tällaisessa tilanteessa asettaa sanansa oikein eikä lisää vanhempien syyllisyyttä. Aika pienetkin lapset osaavat kertoa kotona, millä tavalla joku hoitaja ottaa aina kädestä hiukan liian lujaa kiinni tai on ystävällinen vain aikuisille. Vastaavasti teini-ikään ehtinyt nuori voi muistella vielä hyvin yksityiskohtaisesti jonkun hoitajan lempeää olemusta. Tätiä, jonka kainaloon oli kiva käpertyä kuuntelemaan satuja tai tätiä, joka ei koskaan korottanut ääntään. Nuori aikuinen voi edelleen muistella iltapäiväkerhossa häärinyttä tätiä, jonka sämpylät olivat maailman parhaita. Tällaisia alansa ammattilaisia pitäisi arvostaa ja maksaa heille myös kunnon palkkaa vastuullisesta työstä, olivatpa he sitten lastentarhanopettajia tai perhepäivähoitajia. He kantavat suuren vastuun ja antavat hyviä eväitä pienille ihmisen taimille. "Hyvässä hoitopaikassa saa tittelit heittää romukoppaan.