Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Satakunnan Yrittäjät Verotiedot

Leader-rahoitusta haetaan ahkerasti

Leader-rahoitusta haetaan nyt kiivaaseen tahtiin Pohjois-Satakunnassa ja Luoteis-Pirkanmaalla. Alkanut nousukausi on aktivoinut yritykset investointitukien hakuun ja yhdistyspuolellakin on vilkasta. Huhtikuussa päättynyt pienille hankkeille tarkoitettu teemahankehaku poiki yli 20 hakemusta. Leader Pohjois-Satakunnalla oli keväällä auki kaksi teemahankehakua, joiden kautta yhdistykset saattoivat hakea rahoitusta pienille ideoille, joilla kehittävät toimintaansa. Hakuaika päättyi 8. huhtikuuta. Määräaikaan mennessä hakemuksia tuli investointiteemahankkeeseen 16 kappaletta ja kehittämishankkeeseenkin 5 kappaletta. – Hakemuksia tuli melkein kaikkien 10 kuntamme alueelta. Mukavaa on, että erityisesti Siikaisissa on nyt aktivoiduttu, sanoo Leena Saloniemi Leader Pohjois-Satakunnasta. Saloniemen mukaan investoinnit liittyvät kylätaloihin ja harrastusmahdollisuuksiin, mutta myös geoparkiin liittyviin investointeihin. Loppuvuodesta 2016 startannut Nuoriso-leader -tuki myös kiinnostaa. Rahoitusta on haettu 40:een nuorten omaan projektiin. Saloniemi toteaa, että kaiken kaikkiaan hakemusten määrät ja yhteydenotot leader-toimistoon ovat suorastaan ryöpsähtäneet. Yritystukihakemuksia tulee erityisesti metalli- ja matkailualoilta. – Alkuvuoden 2018 aikana on saatu jo yli puolet siitä hakemusmäärästä, joka vastaanotettiin viime vuonna. Normaalisti hakemuksia tulee vuodessa noin 50, mutta nyt ollaan jo 75 hakemuksen vauhdissa. Saloniemen mukaan nousukausi on selvästi alkanut, koska yritykset investoivat.