Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Satakunnan Yrittäjät Verotiedot

Esimakua asuntomessuista: Suuria terasseja, mukavaa oleilua – "Ihmeitä tehdään vielä viimeisellä viikolla ja jopa viimeisenä yönä ennen avajaisia"

Porin Karjarannan asuntomessuihin on vielä vajaa kaksi kuukautta aikaa, mutta työtahti on alueella edelleen kiihkeä. Useissa messuasunnoissa on jo sisustus paikoillaan, mutta toisissa takatkin saattavat vielä odottaa kääreissään asennusta. Eniten työtä riittää asuntojen viimeistelyssä ja alueen viherrakentamisessa, jonne odotetaan valmisnurmimattoja asennettaviksi kesäpäivien lämmitettyä maan. Osuuskunta Suomen Asuntomessujen johtaja Harri Tuomaala on Porin toukokuisessa lämmössä kuitenkin perin levollisin mielin. Messut ovat kunnossa, kun vieraat saapuvat. –Ihmeitä tehdään vielä viimeisellä viikolla ja jopa viimeisenä yönä ennen avajaisia. Asuntomessualueen pientaloille on leimallista asuinmukavuuden korostaminen. Nurmikon pinta-alat ovat useissa kohteissa minimalistisia. Hikisen nurmikonleikkuun sijasta asukkaat nauttivat kesäpäivistä suurilla terasseilla. Terasseja ja lasitettuja parvekkeita saattaa kohteissa olla kahdessa kerroksessa. Esimerkiksi porilaisen Jari Koskisen jokirantaan rakennuttamassa Jokilammi-talossa takkahuoneen yhteydessä oleva yläkerran lasitettu parveke tuo Kokemäenjoen käytännössä oleilijan jalkojen juureen. Tämän lisäksi auringosta voi nautiskella sadan neliön avoterassilla, joka on varustettu grillein ja poreammein. Kun aiemmin asunnoissa makuuhuoneet sijoitettiin yläkertaan, on Jokilammissa asia käännetty päälaelleen. Makuuhuoneet ovat alakerrassa ja mukava yhdessäolo tapahtuu yläkerran tiloissa, joissa sijaitsee myös asunnon keittiö. Yhdessä naapurien kanssa jokimaisemaa aiotaan hyödyntää muutenkin kuin pelkkänä silmäniloa. Neljä kadun asukasta aikoo rakentaa yhdessä venelaiturin. Mielenkiintoisia terassiratkaisuja on tarjolla useita. Esimerkiksi lapsiperheelle rakentuvassa OP:n Kotoisassa funkkistyylisen rakennuksen toisen kerroksen keskellä on avoin terassitila, jonka toisella puolella on "pihasauna". Terassien yläpuolella on useissa rakennuksissa pergolaratkaisu, joka mahdollistaa esimerkiksi köynnöskasvien käytön rakennuksen vihersomisteena. Esimerkkinä voi pitää Casa Terdeä, jonka yläkerran 67 neliöisen terassin ruokailutila on pergolan varjostama. Alakerran terassitila on puolestaan varattu poreammenautiskelulle. Vielä viimeistelemättömässä vaiheessa ammeesta mahdollistuisi mukava "kuikuilu" vieressä kulkevalle kadulle ja työhön kiirehtivän kansan tarkkailu. Tosin amme aiotaan vielä laittaa näkösuojaan. Ruotsissa ja Norjassa jo mallitaloiksi otettu Fiskahedenvilla Pohjanvalo poikkeaa yhtenä esimerkkinä messualueen kivitalovaltaisuudesta puurunkoineen. Kaksikerroksinen lähes 200-neliön talo käyttää hyväkseen aurinkoenergiaa ja ilma-vesilämpöpumppua. Kuten messualueen useissa muissakin kohteessa "Pohjanvalo" on varustettu takalla, joka on yhdistetty ruokailu- ja oleskelutilaan. Vaikka monilla uusilla asuinalueilla rakennetaan myös pieniä omakotitaloja, Porin asuntomessuilla rakennusten koosta ei tingitä. Messualueen pienin talo on 82-neliön Herukka. Asunnossa on kaksi makuuhuonetta, joista toinen voi toimia oleskeluhuoneena. Messuja varten asunto on sisustettu juhlatunnelmaan, jota korostaa sisustuksen runsas lasitaide. Asunto soveltuu esimerkiksi iäkkäämmälle pariskunnalle. Kuvitteelliselle keski-ikäiselle pariskunnalle on suunniteltu Solid House, jonka sisustus mukailee omistajiensa matkailu- ja kulttuuriharrastusta. Koska lapset ovat jo lentäneet maailmalle, on matkustamiseen aikaa, joka näkyy sisustuksen eksotiikkana ja muistoina. Kulttuuriharrastuksesta kertoo noin 15 niteen kirjasto. Kompaktissa talossa keittiö on yhteydessä olohuoneeseen. Tähän "mukavuusalueeseen" kuuluva tyylikäs pieni sauna pystykiukaineen mahdollistaa kylpytakkitassuttelun saunan lämmöstä suoraan tapastarjottimen ääreen. Toisena tilankäytön ääripäänä voi pitää kivipintoja hyödyntävää Casakiveä, jonka juhlava huonekorkeus yltää yli viiden metrin. Keittiön, ruokailutilan ja takan muodostama suuri sali on näyttävä isoine ikkunapintoineen. Yhdeksi messujen kiintoisista sisustuskohteista kuuluu Villa Karhu, joka aiotaan sisustaa kokonaan kierrätystavaroilla ja huonekaluilla. Sisustus ei ole vielä valmistunut, mutta sen suunnittelee porilaislähtöinen Frida Steiner . Kokonaan oma lukunsa on kiinnostusta herättänyt korjausrakennusesimerkki eli kuuluisa 5 000 euron talo. "Bunkkeriksi" ristitty Shellin entinen konttorirakennus on saanut useita silmää viehättäviä sisustusratkaisuja. Esimeriksi valokatkaisimissa, pistorasioissa ja lämpöpattereissa on upeaa retroilua vuosikymmenten takaa. Porin asuntomessut alkavat 6. heinäkuuta ja ovat avoinna 31 päivän ajan. Messualueella on 28 pientaloa, korjausrakentamiskohteena kuuluisa 5 000 euron "bunkkeri", rivitalo, hoivakoti ja päiväkoti. Oheiskohteina toimivat Yyteri, Karhukortteli ja peruskorjattu Porin teatteri. Messualueelle yhdistetään kevyen liikenteen sillalla myös luotojen alue, jossa sijaitsevat Kirjurinluoto ja Hevosluodon viehättävä siirtolapuutarha-alue. Messuihin liittyy myös luodoille perustettava ruokapuisto. Messuvierailla on mahdollisuus ladata asuntomessujen mobiilisovellus, joka auttaa saamaan enemmän irti messukokonaisuudesta. Aikuisten lippu messuille maksaa 26 euroa, lastenlippu 13 euroa ja perhelippu 52 euroa. Messualueen pysäköintipaikoista peritään erillinen maksu.