Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Satakunnan Yrittäjät Verotiedot

Kylätalon kattoremontti on hyvässä vauhdissa – talkoolaisia tuli paikalle odotettua enemmän

Kuvaskankaan kylätalon kattoremontti alkoi viime viikolla, ja jo nyt osa katosta on saanut ylleen komean peltipäällystyksen. Avustusta katon korjaamiseen kyläyhdistys sai 12 000 euroa Suomen Kotiseutuliitolta. Lisäksi kunta avusti remonttia 5000 eurolla. Toivottua pienempi summa tarkoitti sitä, että kyläläiset pääsivät talkootöihin. –Talkootöillä me kyläläiset puramme vanhan katon ja laitamme pohjat valmiiksi. Merimetalli sitten hoitaa pellitykset, kyläyhdistyksen puheenjohtaja Tarmo Joutsenvirta kertoo. Katto on laajuudeltaan noin 540 neliötä, joten melkoinen urakka kyläläisillä on edessään. –Tarkkaa aikataulua emme ole asettaneet, mutta tämän kesän aikana työ on tarkoitus saada valmiiksi. Säät meitä ainakin ovat suosineet, hän toteaa. Kylätalo saa ylleen hienosti kiiltävän konesaumatun peltikaton. –Tässä säilytetään vanhaa rakennusperintöä. Avustuksen ehtona oli, että muun tyyppistä peltikattoa ei tähän voi laittaa, Joutsenvirta sanoo. Tiistaiehtoona paikan päälle oli saapunut kymmenkunta ahkeraa kyläläistä. –Hienosti kyläläiset ovat lähteneet liikkeelle. Ensin pelkäsimme, että työ jää vain parin kolmen aktiivin niskoille, mutta hyvin löytyy talkoovoimaa Kuvaskankaalta, Joutsenvirta kiittelee. Vanhaa kattoa purettaessa löytyi yhdestä kohdasta pehmeää puuta. –Nyt ainakin tiedämme, että ei tähän työhön turhaan ryhdytty. Seurantaloja korjataan Suomessa tänä vuonna kaikkiaan 1,7 miljoonan avustuksilla rakennusperinnön säilyttämiseksi.