Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Satakunnan Yrittäjät Verotiedot

Tapio Huhtanen kolumnoi: Kohtuullinen tulos – 13 lintulajia oikein

Maisterismies, luontotutkija Konsta Pylkkänen eli Havukka-ahon ajattelija tunnisti aikanaan lähes kaikki luontokappaleet. Oli kyse sitten kaloista, nisäkkäistä, linnuista tai kasveista. Kuuluisin Konstan tunnistama luonnonoikku oli ”pyymetso”. Kuinka varma tunnistus oli, niin se jää jokaisen lukijan päätettäväksi. Muutama viikko sitten Satakunnan Kansa julkaisi nettisivuillaan visailun, jossa piti tunnistaa 20 lintulajia. Helppo tehtävä, näin ainakin kuvittelin. Tuttuja lintuja ja erinomaisia – jopa poissulkevia – vaihtoehtoja. Tunnistin 13 lintua. Omasta mielestäni kylläkin tunnistin kaikki linnut. Nettikone oli kuitenkin eri mieltä. Luotan koneen tulokseen, siis 13 oikein. Vähän hävettää tietämykseni, toki sitä lievittää tieto siitä, että moni muukin on tuskaillut oman tuloksensa kanssa. Kansakoulun 4:llä luokalla – vuonna 1969- opettajamme Pentti Savo oli innokas luontoharrastaja. Hän oli jo usean vuoden aikana teettänyt oppilailla seurantaa, jossa kirjattiin havaintoja lintujen kevätmuutosta. Kirjanpito oli tarkka ja havainnolle piti olla tarkka selostus. Havaintoja verrattiin aikaisempien vuosiluokkien havaintoihin ja lintukirjojen teksteihin. Silloin pikkulinnut tunnettiin hyvin, jopa linnunlaulu oli tunnistettavissa. Tosin nykypäivänä ei kaikkien lintujen laulua edes kuule. Havaintojen tutkiminen oli kiinnostavaa. Näin jälkeenpäin harmittaa, että havaintojen kirjaaminen ei jatkunut myöhempiin vuosiin. Silloin 50 vuotta sitten kiikari oli harvinainen apuväline. Havainnot olivat aitoja silmällä tehtyjä. Nyt kiikari on keittiön hyllyssä valmiina käyttöönotettavaksi lintulaudalla vierailevien lintujen tarkkailuun. Ikävuosien lisääntyessä on hyvä kuunnella vanhempien ihmisten luontoon liittyviä määreitä. Käen kukunnalla on ollut omat merkityksensä. Kukkumisten määrällä on oma taikauskoinen elinvuosiin liittyvä uskomuksensa. Toisaalta käen kukuntaan liittyvä ”varma tieto” on, että käki lopettaa kukunnan nähdessään heinäseipäät. Taitaa käki laulaa koko kesän, heinäseipäitä kun ei nykyään juurikaan pelloilla näe. Mitenkähän onnistuisi kalojen tai kasvien tunnistus. Pitänee ruveta kertaamaan kansakoulun oppeja. "Taitaa käki laulaa koko kesän, heinäseipäitä kun ei nykyään juuri pelloilla näe.