Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Satakunnan Yrittäjät Verotiedot

Sinnikäs palkitaan: Elias Mäenpäästä Merikarvian ensimmäinen Sisupussi-stipendiaatti

Jalkapalloa harrastava Elias Mäenpää Merikarvian Värenmäeltä on tottunut kilpailemaan. Mutta se, että on mukana jossain muussa kuin urheilukisassa ja vielä voittaa sen, paljastui Eliakselle täysin yllättäen koulun päättäjäisissä: hän sai koulun historian ensimmäisen Sisupussi-stipendin. Tittelin saa peruskoulun oppilas, joka lukuvuoden aikana nostaa eniten keskiarvoaan. Eliakselle luovutettiin kirjekuori, joka kätki sisäänsä 230 euroa 75 senttiä. Oudon rahasumman selittää sen hankintatapa. Merikarvialla järjestettiin ennen joulua kunnan ensimmäiset joulumarkkinat, joihin toivottiin myös yhdistysten osallistuvan. Merikarvian Kokoomus-yhdistyksessä haluttiin kannustaa nuoria ahkeruuteen ja opiskelemaan. Siksi yhdistys päätti järjestää markkinoilla arpajaiset, joiden tuotto menisi sentin tarkkuudella ahkeralle peruskoululaiselle. Sisupussi-stipendin saisi oppilas, joka nostaisi eniten keskiarvoaan lukuvuoden aikana, oli lähtökohtana sitten kuutonen tai yhdeksikkö. Idea sai joulutorilla hyvin myönteisen ja jopa innostuneen vastaanoton. Monessa juttutuokiossa tähdennettiin sitä, kuinka tärkeää on palkita paitsi kiitettävistä numeroista myös siitä, että koululainen tekee todella paljon töitä koulussa onnistuakseen. Ja töitä Elias on tehnyt, paljon ja nöyrästi. Nyt kahdeksannelta yhdeksännelle luokalle siirtyvän sisupussin opiskelua on nimittäin hankaloittanut lukivaikeus, jonka takia hänen on pitänyt ponnistella keskimääräistä enemmän. –Kokeisiin lukeminen ja kotitehtävien tekeminen oli vaikeaa ala-asteella Elias kertoo. Oivana apuna oli äiti, ala-asteen opettaja Mari Mäenpää . Rankka vaihe henkisesti Eliakselle oli myös seitsemäs luokka, mutta siitäkin hän selvisi kunnialla koulun järjestämän ammattiavun tukemana. – Nyt menee jo paljon paremmin, ja läksyjen tekemiseen menee vähemmän aikaa kuin ennen, hymyilevä nuorimies toteaa. Aihetta iloon Eliaksella olisi ollut ilman stipendiäkin: kevätlukukauden todistuksen numeroista peräti kuuden oppinaineen numero oli noussut viime keväiseen verrattuna. Äidinkielen kanssa hänellä on edelleen eniten tekemistä, ja ruotsinkin Elias tunnustaa olevan vaikeaa. Sen sijaan liikunta ja englanti ovat hänelle helppoja. –Ja köksä on tosi hauskaa, hymyilevä Elias lisää. Koulunkäynti jatkuu Eliaksella vielä rippikoulun merkeissä. Juhannuksen jälkeen hän menee rippileirille seurakunnan leirikeskukseen Nuortenniemeen, ja konfirmaatiojuhlaa vietetään 8. heinäkuuta. Mitään löhöilykesää 15 vuotta toukokuussa täyttäneellä Eliakselle ei ole odotettavissa. Hänellä on muun muassa peräti kaksi kesätyöpaikkaa, S-marketissa ja Kiilarinteen keittiössä. –Viime vuonna myöhästyin, nyt hain tarpeeksi aikaisin, nuorukainen hymyilee. Pestit ovat kaksiviikkoisia, ja töissä ollaan osan viikosta. Jalkapallo on koko Mäenpää perheen yhteinen harrastus. Isä Ari-Pekka Mäenpää on Merikarvian Jalkapallon Tuki ry:n puheenjohtaja ja äiti Mari sihteeri. Isosisko Iida on pelannut jalkapalloa ensin Innon riveissä ja sitten Porissa, mutta pitää tällä hetkellä taukoa jalkapallosta lukio-opintojen vuoksi. Elias jatkaa vielä Innon junnuissa. Hänen pelipaikkansa on enimmäkseen keskikentällä hyökkääjänä. –Jalkapallo on kivaa, mutta kaikista hauskinta on airsoft. Siinä ”soditaan” kovilla pienillä muovikuulilla, Elias kertoo. Yleensä Elias ja hänen kaverinsa ”sotivat” keskenään kotipihoillaan tai mökeillään, mutta kesällä on tarkoitus järjestää myös isät vastaan pojat -kisa.