Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Satakunnan Yrittäjät Verotiedot

Uusmarttojen kala-aterialla on pitkä perinteet

Merikarvia-viikon tapahtuma Kalaa ja kulttuuria ulottuu kauas viime vuosituhannelle. Tälläkin viikolla saatiin nauttia Uusmarttojen herkullisesta kalapöydästä. Runsas kala-ateria oli katettu koulukeskukseen. Ruokailijoiden suita hellittiin herkullisilla mätitahnalla täytetyillä uunisilakoilla ja oivasti maustetuilla silakkarullilla, sillikaviaarilla sekä mehukkaalla savulohisalaatilla. Makunystyröitä herättelivät myös uusien pottujen ja lehtisalaatin kera tarjottu lämmin pestolohi sekä kurpitsa-sipulimuhennos ja mozzarella-tomaattisalaatti. Maltaisen tymäkkä saaristolaisleipä ja kotikalja antoivat sopivan paikallislisän marttojen maukkaaseen ateriahetkeen. Pirjo Kuuskeri Uusmartoista muistelee, että ensimmäiset kala-ateriat nautittiin rehtori Erkki Näsin aikaan Lukkarin puustellin pihassa viime vuosituhannella. Uusmartat suunnittelevat ennakkoon tapahtuman ruokalistan, mutta aina sieltä löytyy nostalgista isoäidin salaattia, maailman parhaita hölskykurkkuja sekä silakkaa ja lohta monessa muodossa, graavia unohtamatta. Isoäidin munasalaatti (4 annosta) 1 kerä- tai ruukku salaatti 0,5 kurkkua 3 kovaksi keitettyä munaa 1 dl kuohukermaa 1 tl etikkaa 1 - 2 tl sinappia 1 tl sokeria 0,25 tl suolaa 0,25 tl valkopippuria persiljasilppua Revi salaatti kulhoon. Halkaise kurkku, poista siemenet lusikalla. Kuutioi kurkku ja lisää salaatin päälle. Kuori ja halkaise munat. Survo keltuaiset kulhon pohjalla hienoksi. Vatkaa kerma etikan kanssa pehmeäksi vaahdoksi, lisää mausteet ja sekoita kastike keltuaisiin. Kaada kastike salaatin päälle. Lisää pinnalle silputut valkuaiset ja persiljasilppua.