Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Satakunnan Yrittäjät Verotiedot

Merikarvia-seura juhli 25-vuotista taivaltaan – "Tarkoituksemme on pitää kaikki kylät elinvoimaisina"

Lauantain kotiseutujuhla oli tavallista juhlavampi, sillä Merikarvia-seura juhli samalla 25-vuotista taivaltaan. Uusi kunnanjohtaja Kimmo Puolitaival kunnioitti juhlaa läsnäolollaan. Seuran puheenjohtaja Lauri Hakosalo toivottikin juhlavieraat tervetulleiksi toteamalla, että Merikarvia-seura ja kunta tekevät moniarvoista yhteistyötä kuntalaisten ja kesäasukkaiden hyvinvoinnin ja viihtyvyyden edistämiseksi. –Onnittelemme 150 vuotta täyttävää vireää kuntaamme! Tuntuu siltä, että kunta elää parhainta aikaansa ja näyttää sen myös muille hyvänä esimerkkinä olemassaolollaan, Hakosalo lausui. Hakosalo korosti, että Merikarvia-seura tekee kotiseututyötä voimavarojensa puitteissa tarkoituksenaan pitää kaikki kylät elinvoimaisina ja kiinnostavina kulttuurikohteina. –Alakylän kylän historiataulu on jo saanut seurakseen Riispyyn historiataulun ja uskomme vielä Lauttijärven historiataulun valmistumiseen tämän vuoden aikana, Hakosalo kertoi. Tänä vuonna seura aikoo pystyttää vielä maankohoamismuistomerkin Krookkaan. –Se muistuttaa meitä siitä, kuinka maa kohoaa täällä merkittävässä määrin. Jopa ihmisiän aikana voi omin silmin havainnoida tämän merkityksen. Meidän rantojemme huviloista tulee ajan myötä maamökkejä. Onko se hyvä asia, on jo toisen keskustelun aihe, hän pohdiskeli. Tilaisuuden juonsi Altti Mäntylä . Juhlapuheen tilaisuudessa piti Suomen Kotiseutuliiton edustaja Teppo Ylitalo .