Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Satakunnan Yrittäjät Verotiedot

Kolarissa kuolleella kuljettajalla ei ollut ajo-oikeutta

Nuori mies menehtyi varhain lauantaiaamuna Siikaisissa sattuneessa ulosajossa. Onnettomuus sattui Hirvijärventiellä Siikaisten kirkon kohdalla. Auto ajautui toinen kylki edelläpäin Siikaisten hautausmaan kivirappusia. Poliisin mukaan menehtynyt oli auton kuljettaja, vuonna 1999 syntynyt satakuntalainen mies. Hän menehtyi onnettomuuspaikalla. Autossa matkustajana ollut, vuonna 2000 syntynyt mies loukkaantui lievästi, ja hänet kuljetettiin jatkohoitoon sairaalaan. Poliisin saamien silminnäkijähavaintojen mukaan auton nopeus oli turmahetkellä huomattava. Auto romuttui onnettomuudessa täysin. Vanhempi rikoskonstaapeli Jenni Lindfors kertoi Iltalehdelle sähköpostitse, että autoa ajaneella, 1999 syntyneellä miehellä ei ollut voimassa olevaa ajo-oikeutta. Poliisi tutkii onnettomuuteen johtaneita syitä. Poliisin tietojen mukaan törmäyksellä ei ollut silminnäkijöitä.