Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Satakunnan Yrittäjät Verotiedot

Annu Valonen: Missä sydän, siellä koti

Minä tunnustan, olen patologinen muuttaja. Olen juuri elämäni 40:nnen muuton turbulenssissa. Kippis ja hurraa, tuokaa kakku ja kynttilät! Herään mustien jätesäkkien keskeltä nivelet särkien, ensimmäinen ajatus: siivoaminen ja tavaroiden järjestely. Remonttikin ihan kesken. Pitäisikö perustaa Facebookiin vertaistukiryhmä: AM - Anonyymit Muuttajat, jossa jaetaan vinkkejä ja tuetaan muita muuttajia? Ryhmässä tunnustaisin nöyrästi: ”Hei, olen Annu, olen muuttaja”. Onneksi tukena on ihana puoliso ja lapset, jotka toisaalta ymmärtävät tämän olevan osa persoonallisuuttani, mutta osaavat myös viisaasti vetää rajaa omalle jaksamiselleen, eivätkä suostu enää juurikaan kantamaan muuttolaatikkoja. Ymmärsin onneksi ajoissa, että olen ammattiavun tarpeessa, joten palkkasin muuttofirman hätiin tällä kertaa. Muutto on tutkimusten mukaan ihmisen rankimpia kokemuksia, heti läheisen kuoleman ja avioeron jälkeen. Miksi ihmeessä hakeudun tähän rasittavaan tilanteeseen yhä uudelleen? Löytyykö syy lapsuudesta? Jo ennen kymmentä ikävuottani olin muuttanut viisi kertaa. Opiskeluajat ja freelancerina työskentely kiihdyttivät muuttotahtia ruuhkavuosina, myös homekämppä tai ketjupolttaja naapurina on käynnistänyt muuttovimman muutamia kertoja. Nykyään harrastan remppa-asuntojen jahtaamista. Rähjäinen asunto herättää luovuuteni välittömästi. Kerran luottoasunnonvälittäjäni totesi, että onpa mielenkiintoista nähdä, mitä kivaa olet tällä kertaa keksinyt. Positiivisiakin puolia on; tulee kierrätettyä kaikki tarpeeton ja siivottua ne kaappien ylähyllyt. Eletty elämäkin tulee käytyä läpi aina jokaisen muuton yhteydessä. Olenko juureton? Jaa? Yksi paikka mikä on aina ollut ja pysyy, on kesämökkimme Merikarvialla. Se valmistui samana vuonna kuin synnyin ja sieltä on peräisin varhaisimmat muistikuvani. Kun istun mökin portaalla merta katsellen, mieleni rauhoittuu. Hektisessä arjessa, kun kiire ottaa vallan, ajattelen näkymää ja lepään mielikuvassa hetken. Mökkimaisema on ajan saatossa muuttunut vain hieman, lahti on rehevöitynyt, kuten minäkin, mutta edelleen näkyy ne samat lapsuuden uimakivet. Muistan souturetket, onkimisen ja kuinka vietiin lampaita saareen. Kesämökin varastossa on tallessa oman lapsen rakkaimmat lelut, ensimmäinen juhlamekkonsa, valokuvat ja rakkaat kirjat. "Kun istun mökin portaalla merta katsellen, mieleni rauhoittuu.